Teatterista tuttu näyttelijäkomistus loistaa Louhimiehen Tuntemattomassa – ”Kunnioitus ja kiitollisuus veteraaneja kohtaan nousi entisestään”

Johannes Holopainen näyttelee Kariluotoa Tuntemattomassa sotilaassa.
Mainos
Mainos päättyy

Perjantaina (27.10.) ensi-iltansa saanut Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas takoo parhaillaan lipputuloja. Elokuvateattereiden kassakoneet nakuttavat kuin konekivääri Karjalan kannaksella kevättalvella 1942.

Paremmin teatterimaailmasta tuttu Johannes Holopainen tekee valkokankaalla sykähdyttävän roolisuorituksen. Näyttelijäkomistukselle vänrikki Kariluodon tulkinta ”oli samalla mahdollisuus tutustua Suomen historiaan ja ymmärtää sitä.”

– Toki se oli myös itselleni suuri duuni ja tärkeä projekti. Sain tehdä huippujen kanssa hommia, opin paljon ja sain hyvää kokemusta, Holopainen sanoo Seiskalle.

Johannes Holopainen Tuntemattomassa sotilaassa.

KOM-teatterin vakionäyttelijän ja Suomen Kansallisteatterinkin lavalla useasti vierailleen Holopaisen taidot kyllä tiedetään, mutta viimeistään Tuntemattoman myötä suurellekin yleisölle käy selväksi, millaisesta lahjakkuudesta on kyse.

Mainos
Mainos päättyy

Mielenkiintoinen paljastus Tuntemattoman kuvauksista: tähtinäyttelijä eristäytyi tahallaan muista, eleli salaa mukavasti – ”Suomen vihatuin mies”

Holopainen tulkitsee taidolla vastaylennetyn vänrikin kasvua miestensä arvostamaksi johtajaksi. Idealistisesta nuorukaisesta näkee useassa kohtauksessa kouraisevan hyvin, että kuolemanpelko on alati läsnä.

– Kuvauksiin valmistaudutaan huolella, jotta siinä hetkessä ymmärtää, mitä roolihahmolle tapahtuu, Holopainen avaa näyttelijäntyön saloja.

Johannes Holopaisen näyttelemä Kariluoto ja Eero Ahon tulkitsema Rokka kokevat kovia rintamalla.
Johannes Holopaisen näyttelemä Kariluoto ja Eero Ahon tulkitsema Rokka kokevat kovia rintamalla.

– Kuvasimme elokuvaa, eikä siellä tietenkään oikeasti lentänyt luoteja ilmassa. Siksi täytyi ymmärtää ja sitten tulkita, miksei hahmo uskalla esimerkiksi edetä, miksei hän voi, miksei hän pysty.

Holopainen asteli varusmiespalvelukseen Santahaminassa kesällä 2007 ylioppilaskirjoitustensa jälkeen. Myöhemmin hän toimi sotilassoittokunnan solistina.

Sen enempää elokuvasta paljastamatta mainittakoon, että Holopaisen laulua kuullaan myös Tuntemattomassa.

Mainos
Mainos päättyy

– Mutta sitä (elokuvassa kuultavaa) laulua en kuitenkaan vielä laulanut omina inttiaikoinani, hän naurahtaa.

Sauli Niinistö yllätti Aku Louhimiehen: halusi nähdä ennakkoon uuden Tuntemattoman sotilaan – ”Tämän isompaa elokuvaa ei voi tehdä”

Johannes Holopainen Tuntemattoman sotilaan pressinäytöksessä.
Johannes Holopainen kuvattuna Tuntemattoman sotilaan lehdistönäytöksessä.

Kariluodon mielenmaisemaan ja suomalaiseen korpimetsään sukellettuaan Holopainen alkoi ajatella yhä enemmän sotiemme aitoja veteraaneja.

– Kun pääsi itse perehtymään vielä tarkemmin, mitä se sota on voinut olla, niin kunnioitus ja kiitollisuus veteraaneja kohtaan nousi entisestään.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Teatterista tuttu näyttelijäkomistus loistaa Louhimiehen Tuntemattomassa – ”Kunnioitus ja kiitollisuus veteraaneja kohtaan nousi entisestään”