Sauli Niinistö yllätti Aku Louhimiehen: halusi nähdä ennakkoon uuden Tuntemattoman sotilaan – ”Tämän isompaa elokuvaa ei voi tehdä”

Sauli Niinistö on jo nähnyt uuden Tuntemattoman sotilaan.
Mainos
Mainos päättyy

100-vuotisen itsenäisen Suomen kunniaksi tehty uusi Tuntematon sotilas saa ensi-iltansa tänään perjantaina (27.10.). Maamme kaikkien aikojen kalleimman filmatisoinnin ohjannut Aku Louhimies odottaa mielenkiinnolla, miten suuri yleisö ottaa elokuvan vastaan.

– Meillä on ollut erilaisia kutsuvierasensi-iltoja, ja niissä on ollut erilaisia yleisöjä. Katsojia on ollut sotaveteraaneista työttömiin ja teini-ikäisiin, Louhimies selostaa Seiskalle.

– Elokuva on saanut arvostusta, mutta totuus saadaan vasta virallisen ensi-illan jälkeen.

Aku Louhimies

Louhimiehen mukaan uutta Tuntematonta näytettiin sotaveteraaneille, jotka pääsivät kommentoimaan elokuvaa jo ennen kuin se oli valmis.

Mainos
Mainos päättyy

– Lisäksi kävimme keskusteluja nykyisten veteraanien kanssa. Heidän, jotka ovat palvelleet Jugoslaviassa, Afganistanissa ja muualla.

– Luulen, että heidänkin mielipiteensä ja kokemuksensa auttoivat paljon näyttelijöitä.

Tuntematon sotilas

Seiskan tietojen mukaan tasavallan presidentti Sauli Niinistökin on jo nähnyt elokuvan ennakkoon. Hymyilevä Louhimies ei kiistä tiedon paikkansapitävyyttä.

– Olin todella otettu siitä, että tasavallan presidenttikin halusi tulla katsomaan elokuvan.

Ohjaajan mukaan hänen versionsa Tuntemattomasta on suurin koskaan tehty kotimainen elokuva.

– Suomi on niin pieni maa, että elokuvan tekeminen täällä on aina kulttuuritoimintaa. Tämän isompaa elokuvaa ei tässä maassa voi varmaan enää tehdä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan