Tätä näyttelijäkollegaansa Tommi Korpela fanittaa – häkeltyi täydellisesti teatterissa istuessaan: ”Olin aivan monttu auki hänen suorituksestaan”

Elokuvateattereissa pyörii parhaillaan vuodenaikaan varsin sopiva Joulumaa. Inari Niemen ohjaama draamakomedia kertoo hieman erilaisesta joulun vietosta, kun naisten kesken tarkoitettu vanhanajan maalaisjoulun vietto saakin yllättäviä käänteitä.
Valkokankaalla vilisee tunnettuja näyttelijänimiä, kuten esimerkiksi Martti Suosalo, Milka Alhroth, Mari Rantasila, Tommi Korpela ja Eero Ritala.
Tommi Korpela avautuu öykkäröivistä miesohjaajista - päsmäröinti ja käskyttäminen ärsyttävät!
Jälleen kerran varsin miehisen miehen roolin vetävä Tommi tunnustaa Seiskalle, ettei olisi voinut toivoa juuri parempia vastanäyttelijöitä.

– Muistan, miten Milka Ahlroth ja Martti Suosalo olivat aikoinaan kovassa nosteessa teatterikorkeassa. Heitä tuli varmasti katsottua ylöspäin.
Varsinkin Martti on tehnyt Tommiin lähtemättömän vaikutuksen,
– Kävin aikoinaan katsomassa monta kertaa Ryhmäteatterin Nummisuutarit. Olin siellä aivan monttu auki hänen suorituksestaan, Tommi hehkuttaa.
– Hän on huikea näyttelijä. Voin sanoa, että olen aina ihaillut häntä.
Martti Suosalo nousee lavalle 250 kertaa vuodessa – En jaksaisi, jos ryyppäisin!

Spartalaista kuria! Näin näyttelijä Martti Suosalo, 55, pitää itsensä timanttisessa tikissä!
Vaikkei 49-vuotias Tommi itsekään ole mikään eilisen teeren poika, hän kertoo yhä imevänsä oppia Suosalon kaltaisilta suurmestareilta.
– Aina oppii. Vastanäyttelijöillä on usein erilaisia työtapoja ja näyttelemistyylejä, joten siihen pitää pyrkiäkin, että oivaltaisi jotain myös muilta kollegoilta.