Sunnuntaina 17. maaliskuuta tuli kuluneeksi päivälleen 25 vuotta siitä, kun piinaava, koko Suomea ravisuttanut piiritystilanne Lahden Metsäpellontiellä päättyi. Maamme rikoshistoriassa ainutlaatuinen 55 tuntia kestänyt jännitysnäytelmä kärjistyi lopulta palkkamurhaaja Ilpo Larhan itsemurhaan.
Ennen Larhan äärimmäistä ja lopullista ratkaisua panttivangit olivat päässeet pakenemaan parvekkeelta hyppäämällä, kun Larha oli hetkeksi torkahtanut. Samalla myös Larhan rikoskumppani livahti suosiolla poliisin hoiviin, koska hänkin oli alkanut pelätä Larhaa.
Valtaisaa mediahuomiota saanut rikostapaus oli ehkä päättynyt, mutta Joni Heinosen mieli oli yhä levoton. Pitkän linjan lahtelaista radiotoimittajaa askarrutti panttivankien kohtalo.
- Haistoin heti, että siinä olisi tilaisuus takoa fyrkkaa. Ei niinkään itselleni, vaan panttivankina olleelle pariskunnalle, Joni täsmentää Seiskalle.
Nimetön puhelinsoitto
Heinonen ajatteli panttivankipariskunnan kertomuksen kiinnostavan monia. Niinpä hän päätti järjestää heidän haastattelunsa eniten tarjoavalle medialle.
Oli vain yksi ongelma: panttivankina olleet henkilöt piti ensin löytää.
- Kiertelin muutamissa alamaailman kapakoissa kyselemässä, tuloksetta. Onnistuin kuitenkin tekemään asiani selväksi, ja uskon, että pyyntöni jäi kytemään.
- Hieman myöhemmin olin jälleen töissä vetämässä Yöpöllö-nimistä yölähetystä, kun studioon soitettiin. Langan toisessa päässä kysyttiin, vieläkö panttivankien haastattelu kiinnostaisi. Vastasin heti, että totta kai kiinnostaa, radiokonkari kertoo.
Yksin yön pimeyteen
Joni ei epäröinyt hetkeäkään, vaan tarttui oitis tarjoukseen. Siitäkin huolimatta, että koko kuvio vaikutti jokseenkin oudolta.
- Minua pyydettiin ajamaan heti lähetyksen jälkeen syrjäiselle paikalle Vanhalle Heinolantielle. Siellä oli kioski, jonka edustalle saavuin joskus aamuyöllä.
Paikalla ei kuitenkaan ollut ketään.
- Mielessä kävi, olikohan minua sittenkin vedätetty.
Aamuöinen yllätys
Ei ollut. Yhtäkkiä öisen kioskin takaa ilmestyi kaksi korstoa yllättyneen Jonin seuraksi.
- He komensivat minut autoon ratin taakse ja istahtivat itse takapenkille. Tuli käsky ajaa.
Hermostuneesti taustapeiliä vilkuillut radiotoimittaja noudatti korstojen ajo-ohjeita. Matka vei lähiöön rivitalon edustalle.
- Panttivankina olleet piileskelivät siellä. Vasta silloin mieleeni juolahti, että hekään eivät välttämättä olleet ihan puhtaita pulmusia.
Kylmäävä käänne
Aamuyöllä pilkkopimeässä autossa istuessaan Jonia alkoi hermostuttaa. Hän odotti korstot takapenkillään pariskunnan toista osapuolta, joka ilmestyikin pian rivitalon ulko-ovelle.
- Toinen korstoista kävi hakemassa hänet. Näin asunnon avoimesta ovesta korston kurottavan eteisen hattuhyllyltä jotain povitaskuunsa. He palasivat autolle ja istahtivat vakavina kyytiin.
- Sitten sanottiin, että pitäisi ajaa järven rantaan. Niskavillani nousivat pystyyn ja vastasin heti, etten helvetissä aja, vaan että auto jatkaisi matkaa takaisin keskustaan. Niin sitten toimittiin, ja haastattelu järjestyi.
”Ei mitään kilttejä poikia”
Jäi ikuiseksi arvoitukseksi, mitä aamuyöisellä rannalla olisi tapahtunut. Myös korston povitaskun sisältö jäi mysteeriksi.
- Mutta sen tajusin, etteivät ne kaverit olleet mitään kilttejä poikia. Kyllähän silloin kieltämättä vähän pelotti... Näin jälkikäteen ajatellen olin vähän nuija, kun lähdin sinne aamuyöllä yksin.
- Siihen aikaan koko Lahti velloi siinä Larha-jutussa, ja innokkaana toimittajana haistoin vain hyvän haastattelumahdollisuuden. Onneksi ei käynyt kummemmin, Joni hymähtää 25 vuoden takaisille tapahtumille.
Oheisella videolla Joni Heinonen muistelee kuumottavia tapahtumia öisen kioskin edessä: