Tässä ovat Korkeasaaren kummallisimmat asukkaat: Stadin gundit, Coco-laiskiainen ja supisuloiset kultatamariinit – kuvat!

Kultamariini Korkeasaaressa.
Mainos
Mainos päättyy

Eksoottisia eläimiä ja niiden hellyttäviä pentuja voi ihailla Suomessakin. Seiska esittelee kummallisimmat karvakamut.

Korkeasaaren vierailijoita viihdyttää hellyttävä Coco-laiskiainen. Sen päivä kuluu hyvin leppoisasti, sillä se voi nukkua jopa 15–20 tuntia vuorokaudessa. Laiskiaisen kelpaakin nukkua, sillä sen tarvitsee käydä tarpeillaan vain kerran viikossa.

laiskiainen

Sierainlaiskiainen elää yleensä luonnossa noin 12–vuotiaaksi, mutta eläintarhassa sen elinikä voi kasvaa merkittävästi. Esimerkiksi Coco on jo yli 40–vuotias!

Mikä ilmestys! Uhanalainen amurintiikeri viihtyy Helsingissä: nauttii suuresti uimisesta – kuva!

Mainos
Mainos päättyy
Kameli

Kamelit ovat Suomessa tietysti harvinaistakin harvinaisempi näky. Kaksikyttyräisiä pääsee kuitenkin ihailemaan Helsingissä, sillä Korkeasaaresta kaveruksia löytyy kolme. Kameleita on myös nähty Helsingissä jo pitkään. Korkeasaari nimittäin sai ensimmäisen kamelinsa jo vuonna 1900.

Toisin kuin usein luullaan, näiden kamelien kyttyrät ovat täynnä rasvaa, eivät vettä. Lajin keskimääräinen elinikä on 25–35 vuotta, mutta ne voivat elää jopa 45-vuotiaiksi.

Painivia vauhtiveijareita ja elegantteja rääväsuita! Korkeasaaren eläinpuiston suloiset eläinvauvat nauttivat kesästä – ihanat kuvat!

Kultamariini

Brasilian rannikolta kotoisin oleva kultatamariini on hauskan näköinen kaveri. Apinalaji on helppo tunnistaa turkkinsa pirteän värityksen vuoksi.

Kultatamariinit saavat yleensä kaksi poikasta, joista huolehtii emon lisäksi myös niiden isä. Api-navauvat pysyttelevät kahdeksanviikkoisiksi isänsä selässä, mistä niiden on hyvä tutkailla maailmaa.

Mainos
Mainos päättyy
Sinikurkkuara

Kultatamariini on uhanalainen laji, ja se on rauhoitettu metsästykseltä.

Onko mitään hellyttävämpää? Mara-jyrsijät hurmaavat Korkeasaaressa: sulosilmäinen eläin on yksiavioinen – katso kuvat!

Gundi

Äärimmäisen uhanalainen sinikurkkuara on värikäs ja toimelias papukaija. Sen lempipuuhaa on akrobatisoida puiden lomassa, ja touhuillessaan se raakkuu iloisesti kovaan ääneen. Toimelias lintu pitääkin hoitajat aktiivisena, sillä se tarvitsee paljon virikkeitä pysyäkseen tyytyväisenä.

Sinikurkkuarat ovat äärimmäisen pitkäikäisiä lintuja, sillä ne voivat tarhaoloissa elää jopa 60-vuotiaiksi!

Huomenta! Korkeasaaren karhut ovat heränneet – ihana video unisista karvaturreista!

Mainos
Mainos päättyy

Gundit eli kampavarvasrotat muistuttavat ulkonäöltään marsua tai gerbiiliä. Afrikasta kotoisin olevat jyrsijät rakastavat erityisesti suuria kallioita. Ne ovatkin vauhdikkaita vipeltämään jyrkimmilläkin kivenlohkareilla.

Aavikoiden kylmiin öihin tottuneet gundit kerääntyvät nukkuessaan kasoiksi, jotta ne pysyisivät yhdessä lämpiminä. Korkeasaaressa syntyi tänä keväänä seitsemän pikkugundia.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan