Tässä on Konsta Hietasen huippukaunis Aami-vaimo - kuvat! Viiden lapsen kotiäiti paljastaa blogissa: "Parisuhdeaika menee nukkumisen edelle!"

Konsta Hietanen
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Konsta Hietanen, 36, voitti sunnuntai-iltana Nelosen Tähdet, tähdet -kilpailun. Finaalissa Konsta kukisti yleisöäänestyksessä Suvi Teräsniskan.

Sunnuntai-illan suoraa lähetystä oli paikan päällä seuraamassa ja jännittämässä myös Konstan vaimo Aami Hietanen, 33, jonka kanssa Konsta on ollut yhdessä jo 15 vuotta.

Aami toimii kotiäitinä perheen viidelle lapselle ja siinä sivussa hän kirjoittaa myös Tohinatalo-blogia., jossa hän kertoo perheen vauhdikkaasta arjesta. Hietasten lapset ovat iältään 12-, 10-, 8-, 6- ja 2-vuotiaita.

Tässä on Tähdet, tähdet 2020 -finaalin voittaja!

Mainos
Mainos päättyy

Aami kirjoitti lokakuussa pariskunnan suhteesta ja siitä, miten he hoitavat rakkauttaan.

- Meidän kohtaamisesta on tänä syksynä 20 vuotta ja edelleen vietämme pitkiä öitä jutellen. Ihan niin kuin parisuhteen alussa, vaikka pitäisi ehdottomasti nukkua. Puheesta ei vain tule loppua, Aami kertoo blogissaan.

Myös yhteistä aikaa Konsta ja Aami pyrkivät löytämään parhaansa mukaan, vaikka viiden lapsen hoito ja Konstan keikkailu aiheuttavatkin haasteita.

Musiikin pariin palannut ex-Tenavatähti Konsta Hietanen himoitsee festarikeikoille: ”Hitti varmaan auttaisi!”

Aamin mukaan he nipistävät aikaa yöunista pois saadakseen enemmän yhteistä aikaa.

- Meillä parisuhdeaika on todella tärkeää ja menee jopa nukkumisen edelle. Ei aina ehkä parhain ratkaisu. Olemme kokeneet, että saamme paljon enemmän voimia arkeen toistemme seurasta ja hyvästä parisuhteesta, kuin muutaman tunnin pidemmistä yöunista.

- Kotosalla lasten mentyä nukkumaan syömme yhdessä iltapalaa, saunomme, katsomme telkkaria tai pelaamme lautapelejä. Juttelemme ja… pidämme toisistamme hyvää huolta. Emme ole päässeet reissaamaan tai pitämään pidempiä parisuhdelomia, mutta merkkipäiviä yritämme juhlistaa hotelliyöllä tai vähintään ravintolakäynnillä.

Mainos
Mainos päättyy
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

YYTERI!!!!☀️☀️☀️☀️ #hääpäivä

Henkilön Konsta Hietanen (@konstahietanen) jakama julkaisu

Aami tulee syksyllä tutuksi myös tv-katsojille, sillä pariskunta osallistuu Tuttu Juttu Show'hun. Konsta julkaisi kuvan ohjelman kuvauksista Instagram-tilillään.

Aami kertoi pariskunnan arjesta myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

- Olen ollut 13 vuotta kotiäitinä. Olen tottunut siihen, että välillä Konsta on enemmän kotona ja välillä vähemmän. Nyt on ollut sellainen hetki, että luonnollisesti vähemmän, mutta olemme sopeutuneet siihen, Aami sanoi IS:lle.

Tenavatähdestä tenavatehtailijaksi! Tiesitkö tätä ex-Tenavatähti Konsta Hietasesta? "Olen viiden lapsen isä!"

Konstan voitto Tähdet, tähdet -kisassa ei tullut Aami-vaimolle yllätyksenä.

Mainos
Mainos päättyy

- Jotenkin tiesin Konstan hoitavan homman kotiin. Hän on sellainen, että ryhtyessään johonkin hän antaa kaikkensa

Aami on aika ajoin vilahdellut myös Konstan Instagram-kuvissa, ja myös Aamin blogissa ja Instagram-tilillä on iso liuta yhteiskuvia.

Konsta Hietanen: Unohtakaa tenavatähteys!

Alla lisää pariskunnan julkaisemia kuvia.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan