Taiteilija ja kirjailija Katariina Souri paljasti somessa: Uusi suhde!

Vuosi sitten Eliya-vaimostaan eronnut kuvataiteilija Katariina Souri on löytänyt uuden rakkaan. Katariina ilmoitti asiasta viime sunnuntaina Facebook-tilillään vaihtamalla parisuhdetilanteensa sinkusta parisuhteessa olevaksi.
– Tarkoituksena ei ole antaa julkisia kommentteja, mutta silti tunnen tarvetta ilmoittaa tästä parisuhdestatukseni muutoksesta, Katariina kirjoitti hymy-emojin kera.
Kata ilmoitti vuosi sitten heinäkussa, että avioliitto oli tullut tiensä päähän. Myöhemmin erosta avautui myös toinen osapuoli.
Katariina Sourin ex-puoliso Eliya Zweygberg avautuu erosta ensi kertaa: ”Avioero oli pettymys!”
– Olemme eläneet 24/7-elämää. Sen lisäksi että asumme saman katon alla, olemme myös tehneet töitä rinnatusten. Se alkoi lopulta tuntua hieman raskaalta, Eliya kertoi Seiskalle vuonna 2018.
– Meillä on alkanut nyt se psykologiasta tuttu eriytymisvaihe, jolloin kaikki ei voi olla enää yhteistä. Aloimme kumpikin kaivata omaa aikaa, mitä oli ensin ehkä vaikea itselle ja toiselle myöntää, Kata jatkoi.
Nyt Kata selvästikin on päässyt eron yli ja uusi vaihe elämässä voi alkaa.