Uutiset

Tähdet, tähdet -ohjelmassa säväyttänyt Nelli Matula sai upean kunnianosoituksen: "En todellakaan osannut odottaa!"

11.12.2017 21:12

Tähdet, tähdet -kilpailussa ihastuttanut Nelli Matula kertoi Emma-gaalan pressitilaisuudessa, että kulunut vuosi on ollut erittäin antoisa.

– Tänään on tärkeä päivä, joten juhlin eilen vastuullisesti vesilinjalla, Nelli viittaa sunnuntai-illan karonkkaan.

Nellille ehdokkuus vuoden tulokas -sarjassa tuli yllätyksenä.

– Tuli aika puskista, en todellakaan osannut odottaa ehdokkuutta, Nelli ihmettelee vieläkin.

Ensimmäistä kertaa Emma-gaalaan osallistuva Nelli sanoo, että on asiasta todella iloinen.

– On ihan mahtavaa, ja tämä on minulle tosi iso kunnia. Tämä vuosi on ollut semmoinen tapahtumien pyörremyrsky. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että tällaisia asioita tapahtuu juuri minulle, hyväntuulinen Nelli miettii.

Suosio on ollut nuorelle tulokkaalle unelmien täyttymys.

– Kun eka singleni julkaistiin, niin ajattelin, että olisipa ihanaa, jos sitä kuunneltaisiin tuhat kertaa. Nyt paukkuu miljoonarajat, Nelli iloitsee.

Tällä viikolla uuden sinkun julkaiseva Nelli sanoo, että kuluvaa vuotta kuvaa hyvin yksi sana.

– Kiitollisuus.

Lomailemaan suosittu laulaja ei ehdi.

– Mikä sana se loma edes on? nainen nauraa. 

Jouluna Nelli rentoutuu leipomalla ja nukkumalla. Joululahjatoiveita naisella ei ole.

– Olen saanut tänä vuonna niin paljon, joten koen, etten voi enää haluta mitään, Nelli analysoi.

Teksti:Sami Spåra
Kuvat:Jari Karjalainen
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!