Hyppää pääsisältöön
Katso kuva!
Alma_Miley

Tähän harva suomalaisartisti pystyy! Maailmantähti hehkuttaa popsensaatio Almaa - katso!

Kaikki eivät välttämättä muista sitä, kun energinen Alma Miettinen lauloi Idols-tuomareille vuonna 2013. Tuolloin upeaäänisen laulaja tie päättyi juuri ennen semifinaaleja. 

Yksi Idolsin tuomareista, suurta suosiuta Levikset repee -biisillään niittänyt Sini Sabotage iski kuitenkin silmänsä 17-vuotiaan laulajan lahjoihin ja otti hänet mukaansa taustalaulajaksi keikoilleen. 

Kuudessa vuodessa Alma on rakentanut itselleen uran, johon harva suomalainen pystyy. 

Kotimaisen suosion lisäksi Almalla on faneja ympäri maailmaa. Lisäksi hän on päässyt kirjoittamaan biisejä muille artisteille, kuten maailmantähti Miley Curykselle

Lue myös: Oho, mitkä tatskat! Alma ja Miley Cyrus ikuistivat ystävyytensä kämmeniinsä: "Rakastamme vaginoita ja rahaa" - kuvat ja video!

Kovisbiisi

Alma on ollut mukana kirjoittamassa kaksi  viikkoa sitten julkaistua Miley Cyruksen Mother´s daughter -biisiä, jonka musavideo julkaistaan tänään tiistaina (2.7.)

Miley julkaisi yhteiskuvan Alman kanssa, jossa pussaa häntä poskelle. Samassa hän hehkuttaa biisiään. 

- Alma ja minä kirjoitimme feministisen kovisbiisin, jonka nimi on Mother´s Daughter ja julkaisen sen musiikkivideon 2.7.! Olkaa varuillanne, Miley kirjoittaa englanniksi kuvan yhteyteen. 

Suomen oma aarre

Alma on julkaissut saman kuvan myös omalle Instagram-tililleen. 

SHE’S A MOTHERFUCKING ROCKSTAR, Alma kirjoittaa kuvaan. 

Molempien tähtien julkaisemat kuvat ovat keränneet ylistäviä kommentteja. 

- THEY GOT THE POWER, Alman seuraaja kirjoittaa. 

- OMG, meidän suomalainen aarre Alma kirjoitti biisin Miley Curykselle? Olen sanaton ja itken, Mileyn seuraaja kirjoittaa englanniksi. 

Lue myös:No nyt on kova! Alma ja Miley Cyrus poseeraavat yhdessä – hittisinkkuja pukkaa?!

Miley julkaisi teaserin musiikkivideostaan Instagram-tililleen. 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

🚨 MOTHERS DAUGHTER VIDEO OUT TOMORROW 9 AM EST🚨

A post shared by Miley Cyrus (@mileycyrus) on

 

 

 

 

 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jasmin Määttä
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!