Hyppää pääsisältöön
Matti Nykäsen ystävä muistelee.

Surun murtama lapsuudenystävä Ari muistelee Matti Nykästä: Kehotin perumaan viimeisen keikan!

Jyväskyläläinen Ari Saarinen kuuli suru-uutisen ystävänsä Matti Nykäsen kuolemasta heti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, eikä uni tullut enää sen jälkeen.

– Matin kuolema on kova paikka, enkä usko sitä vieläkään todeksi, surun murtama Ari kertoo.

Lue myös: Matti Nykäsen lapsuudenystävä huomasi muutoksen kaikkien aikojen mäkikotkassa: ”Sairaus teki Matista entistä aremman!”

Ari ja Matti olivat tekemisissä useita kertoja viikossa, milloin soittelivat ja milloin näkivät keikkamatkoilla. Arilla on jopa oma huone Nykästen kotona Joutsenossa, sillä monesti hän meni keikkojen jälkeen Matin luokse yöksi.

Lue myös: Pietarinkadun Oilers maksaa Matti Nykäsen hautajaiset: "Katamme kaikki kulut!"

– Juttelin Matin kanssa viimeksi lauantaina. Matti valitti huonoa oloaan, sillä mikään ruoka ei pysynyt sisällä. Hänellä oli myös aikaisemmin viime viikolla ollut heikko olo.

– Kehotin häntä perumaan perjantain keikan, mutta hän piti päänsä ja meni esiintymään.

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!


Teksti:
Katja Lintunen
Kuvat:
Seiskan arkisto

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!