Suosikkijuontaja Jaajo Linnonmaa paljasti Suomipopilla tulleensa taas isäksi - jo neljäs lapsi!

jaajo linnonmaa
Mainos
Mainos päättyy

Suomen suosituimpiin radiojuontajiin kuuluva Jaajo Linnonmaan perheeseen on syntynyt uusi vauva.

Tällä kertaa juontaja sai pojan tuekseen naisvaltaiseen perheeseensä. Jaajo iloitsi asiasta helatorstain jälkeisenä aamuna suorassa radiolähetyksessä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Jaajon perheeseen kuuluu tuoreen poikavauvan lisäksi lääkärivaimo Maija ja kolme tytärtä. Heidän kaksoistyttärensä syntyivät vuonna 2014, joka oli ollut juontajalle sekava tilanne. 

– Kävelin sieltä yhtäkkiä kaksi vauvaa kainalossa. Olinhan mä vähän sekaisin.

Mies on vältellyt yksityiselämästään puhumista julkisuudessa, vaikka puhui vuonna 2016 kolmannen tyttärensä syntymästä Anna-lehdelle. Tuolloin hän tarkensi vaimonsa kanssa sovituista työjärjestelyistä, joilla he saavat arjen rullaamaan kuin hyvin rasvattu koneisto. Pääsääntöisesti siihen sisältyi, ettei hän hoida työasioita kotonaan. 

Mainos
Mainos päättyy

- Olen toivottavasti lapsilleni rakastava isä, jonka syliin voi aina tulla. Voi kuulostaa hassulta, mutta minusta on viihdyttävää käydä lasten kanssa kaupassa. Meillä voi hurahtaa parikin tuntia, kun kokeilemme hassuja hattuja ja aurinkolaseja marketissa, tutkimme leluhyllyjä ja maistelemme ruokia.
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan