Hyppää pääsisältöön
Vain Seiskassa!
Markus Kuotesaho keräsi kovan äänisaaliin, mutta jäi eduskunnasta rannalle

Suomen kuuluisin transvestiitti, romukauppias Markus Kuotesaho keräsi Oulussa liki 4000 ääntä ja jäi silti rannalle: "Kaikki pässinpäät äänestävät omia puolueitaan!"

Oulun vaalipiirissä perinteiset puolueet saivat todellisen haastajan Markus Kuotesahosta. Ennen tarkastuslaskentaa (maanantaina 14.4) Markuksen saalis eduskuntavaaleissa 2019 on 3983 ääntä!

Määrä on selvästi suurempi kuin esimerkiksi SDP:n listalta valituksi tulleen Raimo Piiraisen tai vihreiden Jenni Pitkon, mutta riippumaton ehdokas viettää tämän vaalikauden ulkoparlamentissa. Seiska tavoitti Markuksen maanantaina kommentoimaan tulosta ja tilannetta.

- Vaalivalvojaiset menivät aivan hyvin ja porukkaa oli jonkun verran. 

Tuloksen perusteella Markuksella on kotiseudullaan vankka kannatus, mutta ääniä Markus odotti silti keräävänsä enemmän.

- Odotin noin 6000 ääntä. Olisi tosin harmittanut enemmän, jos olisi ollut lähellä tuota lukua ja eduskuntaan pääsy olisi jäänyt muutamaa ääntä vaille. 

Romutransuksi kutsuttu Markus Kuotesaho romuttaa väitteet: En ole romu enkä transu!

Suomen kuuluisin transvestiitti Markus Kuotesaho kipitti pakkasessa minihameessa – kuva!

Vaalirahoituksesta ja sen aiheuttamista sidonnaisuuksista Suomessa on puhuttu paljon, mutta Markus on tässäkin suhteessa ehdottoman riippumaton.

- Minulla oli nollabudjetti ja tulos oli ensikertalaiselle hyvä. Huippu siihen nähden saa**na! Ei voi olla muuta kuin kiitollinen.

Rannalle jääminen on silti karvas pala.

- Totta kai tunsin pettymystä, ei auta perkelettäkään, mutta nielin sen. Tajusin, että ilman vaaliliittoa ei mennä mihinkään. Kaikki pässinpäät äänestävät omia puolueitaan! 

Toimeliaalla miehellä on onneksi suunitelmia vastaisuuden varalle, kun kansanedustajuus lykkääntyi nyt vähintään neljäksi vuodeksi.

- Ajattelin perustaa yrityksen ja ryhtyä tien puolessa myymään kahvia, pullaa ja virvokkeita kesällä. Päätin siitä jo vuonna 2015. Romubisnes on tauolla. Olen ainoastaan kerännyt romua.

Aiotko vielä yrittää uudemman kerran neljän vuoden kuluttua?

- Ei sitä tiedä aikooko hakea.. Neljä vuotta on pitkä aika. En siis osaa kommentoida. Voi olla tai sitten ei!

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jasmin Määttä, Pauli Poutanen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!