Sokkipäätöksen tehnyt Juha Tapio avoimena henkilökohtaisessa haastattelussa: ”Loppuunpalamisen tunnetta ei tunnista ennen kuin jotain lopulta romahtaa!”

Juha Tapio jää keikkatauolle ensi vuoden jälkeen.
Mainos
Mainos päättyy

Yli sata esiintymistä yhden kalenterivuoden aikana. Loppumatonta maantietä, lukemattomia keikkakilometrejä. Kaksi albumia, joista toinen parhaillaan työn alla.

– Tämä on ehdottomasti ollut vauhdikkain vuoteni koskaan, Juha Tapio, 44, myöntää Seiskalle.

– On aikamoista, ettei edellisestä levystäni ole vielä vuottakaan, kun jo seuraavaa pukkaa pihalle. Ja siitä tulee ihan erilainen mitä olen koskaan tehnyt. Olen tosi innoissani.

Tulevan albumin on määrä ilmestyä helmikuun puolivälissä. Silloin starttaa myös uusi keikkaralli.

– Suurin osa niistäkin keikoista on jo myyty loppuun, joten sikäli nyt on todella hyvä meininki!

Mainos
Mainos päättyy
Juha Tapio kertoo tuntevansa niin suurta paloa työtään kohtaan, että arvelee sen suojelleen häntä loppuunpalamiselta. – Minulla on myös järkeviä läheisiä, jotka pitävät jalkani maanpinnalla ja huolen siitä, että minulla on muutakin ajateltavaa.
Juha Tapio kertoo tuntevansa niin suurta paloa työtään kohtaan, että arvelee sen suojelleen häntä loppuunpalamiselta. – Minulla on myös järkeviä läheisiä, jotka pitävät jalkani maanpinnalla ja huolen siitä, että minulla on muutakin ajateltavaa.

Hittinikkari Juha Tapio taitaa myös raha-asiat – yli miljoona euroa pankkitilillä!

Hyvän meiningin ohella tiiviillä tahdilla on ollut myös varjopuolensa. Aina yhtä positiivisen Juhan ääni vakavoituu muistellessaan rankimpia keikkareissujaan.

– Onhan se tosi raskasta. Tämän vuoden viimeiset yöajot alkoivat jo tuntua siltä, että… Olin tosi hyvilläni kurvatessani kotipihaan. Tajusin, etten olisi halunnut ajaa enää kovinkaan montaa kilometriä tänä vuonna.

Esiintymisjännityksen selättänyt hittinikkari Juha Tapio tunnustaa: Olen luonteeltani ujo!

Juha oli presidentin itsenäisyyspäivänjuhlissa vieraana vaimonsa Raijan kanssa kaksi vuotta sitten.
Juha oli presidentin itsenäisyyspäivänjuhlissa vieraana vaimonsa Raijan kanssa kaksi vuotta sitten.

Juha kertoo jaksaneensa niellä asfalttia kahvin voimalla, muihin piristeisiin hän ei koske.

Mainos
Mainos päättyy

– Suorastaan ylenpalttisella kahvinjuonnilla. Energiajuomiin en koske, koska ne aiheuttavat vapinaa. Eikä päihteisiinkään voi oikein turvautua, kun monesti tulee ajeltua keikan jälkeen kotiin, hän hymähtää.

Itse keikkailu ei niinkään rasita rakastettua laulaja-lauluntekijää, toisin kuin lukemattomat tien päällä vietetyt tunnit.

– Muutenhan tätä jaksaisi kyllä, jos vain saa pysyä terveenä. Soittaisin ja laulaisin varmaan muutenkin, joten samahan se on esiintyä ympäri Suomea.

Kunnosta keikkailu ei varmasti jää kiinni.

– Minulla oli joskus sykemittari mukana keikalla. Noin puolitoistatuntinen veto vastaa suunnilleen 15 kilometrin lenkkiä. Pyrin toki pitämään itseni muutenkin kondiksessa – lähinnä siksi, etten nukahda rattiin.

Iskelmätähti Juha Tapiolla kova keikkatahti – ”Staran rooli karisee heti, kun pääsen kotiin!”

Kovasta kunnosta huolimatta jopa lommoposkisella artistilla tulee joskus raja vastaan. Kesken haastattelun Juha rykäisee, hakee hetken sanojaan ja lyö sitten totuuden tiskiin:

Mainos
Mainos päättyy
Fanit ovat ottaneet ymmärtäväisesti vastaan tiedon Juhan keikkatauosta. – Onneksi he tietävät, miten paljon olen keikkaillut, joten sieltä on tullut sellaista viestiä, että olet taukosi ansainnut.
Fanit ovat ottaneet ymmärtäväisesti vastaan tiedon Juhan keikkatauosta. – Onneksi he tietävät, miten paljon olen keikkaillut, joten sieltä on tullut sellaista viestiä, että olet taukosi ansainnut.

– Olen suunnitellut tekeväni tätä enää vuoden, ja sen jälkeen jään määrittelemättömän mittaiselle tauolle.

Hän on pitänyt tauostaan toistaiseksi matalaa profiilia.

– En minä mitään tiedotustilaisuuksia tällaisista järjestele. Faneilleni olen kyllä kertonut, sillä heitähän tämä päätökseni eniten koskee. Vastaanotto on ollut hyvin ymmärtäväinen, mutta myös hyvin haikea.

Juha osallistui Vain elämää -sarjan illalliselle joulukuussa 2014. Siinä muisteltiin kokemuksia SPR:n vapaaehtoistyöstä. Mukana olivat muun muassa Katri Helena ja Anna Abreu.
Juha osallistui Vain elämää -sarjan illalliselle joulukuussa 2014. Siinä muisteltiin kokemuksia SPR:n vapaaehtoistyöstä. Mukana olivat muun muassa Katri Helena ja Anna Abreu.

Suosikkilaulajan julkisuutta karttava vaimo tihkui glamouria Linnassa!

Suosio on kaksiteräinen miekka: tulikuumaa rautaa on mukava takoa, mutta se heijastuu omaan siviilielämään. Juhalle ylivoimaisesti raskainta ovat olleet pakonsanelemat poissaolot perheensä luota.

– Ilman muuta se on vaikeinta. Samoin sellaisen sosiaalisen elämän puute, että kun kaverit kyläilevät viikonloppuna, niin itse en ole koskaan paikalla.

– Se on yksi syy, miksen vuonna 2020 tee lainkaan keikkoja vaan pääsen elämään niin sanotusti täyttä elämää. Lisäksi poikani ovat tulossa täysi-ikäisiksi, joten haluan olla edes yhden kesän heidän kanssaan kotona.

Juha Tapio kahmi taas tuhdit tulot: Tuhlaan esiintymisvaatteisiin!

Vakavasta aiheesta avoimesti puhuva suosikkiartisti myöntää olleensa tosinaan burnoutin partaalla.

– Totta kai olen aika ajoin ollut. Eikä sitä tunnetta edes tunnista, ennen kuin jotain lopulta romahtaa. Onneksi siihen pisteeseen ei ole vielä menty.

Iskelmätähti Juha Tapio urastaan: ”Jos tulee päivä, että teen tätä vain rahan takia, sitten ura pitää lopettaa!”

Milloin aiot jäädä eläkkeelle?

– En koskaan! Haaveilen tekeväni tätä vielä 75-vuotiaana, ja tauon pitäminen on askel sitä kohti: on hoidettava itseään, jotta yltää sinne saakka. Tämä on elämän mittainen matka.

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Sokkipäätöksen tehnyt Juha Tapio avoimena henkilökohtaisessa haastattelussa: ”Loppuunpalamisen tunnetta ei tunnista ennen kuin jotain lopulta romahtaa!”