Sara Sieppi esitteli ensi kertaa juuri ostamaansa uutta kotia - suunnitteilla hankala rakennusprojekti: "Tämä on vähän vaikea tila"

Sosiaalisen median vaikuttaja ja entinen missi Sara Sieppi esittelee vastikään ostamaansa uutta kotia Instagram-tarinoissaan. Koko kotia hän ei kuitenkaan lyhyille videoilleen kuvannut, koska halusi näyttää seuraajilleen erään projektin lähtökohdat.
- Ajattelin, että näytän ehkä vähän tätä yhtä huonetta teille. Koska sinne tulee pieni muutos, niin näette sitten myös, kun se on valmis, Sara kertoo.
Sara tahtoo uuden asuntonsa erääseen huoneeseen vaatehuoneen, jonka rakentaminen on hieman hankalaa katon muodon takia. Viistomaiseen sisäkattoon seinäelementtien sovittaminen vaatii ammattitaitoista osaamista. Sen Sara myöntää, ettei sitä tietotaitoa häneltä itseltään löydy.
- Teen tähän tai mä en tee vaan minulle tehdään tietysti. En ole hirveän hyvä näissä hommissa, niin tähän tulee semmoinen huone.
Saran innokas kodin esittely alkoi jo vanhan kämpän puolelta. Siellä entinen missi iloitsee tulevaa muuttoaan siirtokuormansa keskellä.
- Muuttolaatikot tuli! Toivon, ettei minun tarvitse enää muuttaa pitkään pitkään aikaan. Olen nyt varmaan muuttanut vuoden välein aika lailla. Nyt odotan aika paljon sitä, että pääsee asettumaan kunnolla sinne uuteen kotiin, Sara iloitsee.
Korkeiden laatikkotornien keskeltä Sara kuitenkin paljastaa, että on myynyt suuren osan vanhoista mööpeleistään.
- Olen myynyt aika paljon huonekaluja, niin täällä on aika tyhjää. Aloitan aika lailla alusta, Sara kertoo.
Mukaan uuteen kotiin kaunotar ottaa vain sänkynsä ja sohvansa vanhasta asunnosta.
- Uusi alku siellä, Sara hehkuttaa.
Uutta asuntoaan Sara esitteli ajankulukseen, kun odotteli sinne uusia mööpeleitään.
- Tulin tähän uudelle asunnolle odottamaan ruokapöydän tuoleja. Ne on tulossa kohta saapuvaksi, niin otan ne vastaan.
Yhdessä sateeseen! Sara Sieppi hempeili aamuyön tunteina mysteerimiehen kanssa – kuva!
Niitä odottaessaan Sara kuvasi lyhyet videot eräässä asunnon huoneista. Hänen visionsa mukaan huoneeseen rakennetaan isokokoinen vaatehuone.
- Eli tämä on siis tämmöinen tila! En näytä ihan kaikkea. Mä näytän tämän nurkkauksen. Tähän haluaisin vaatehuoneen, koska tämä on vähä vaikea tila, kun tämä katto menee näin.
Sara osoittaa videolla kädellään lisähavainnoksi alaspäin viistävää sisäkattoa, joka menee noin puolen metrin korkeuteen matalimmillaan. Vaatehuoneen rakentamisen hän teetättää osaavimmille käsille, koska ei omasta mielestään siinä onnistuisi niin hyvin.
- Haluaisin tähän semmoiset lasiovet tai sellaiset liukujutut, Sara ilmaisee.