Sara Sieppi avasi perhehaaveitaan blogissaan: Voisin jopa adoptoida ulkomailta!

Ex-missi Sara Sieppi vastasi tuoreessa blogikirjoituksessaan ihailijoidensa lähettämiin kysymyksiin.
Sara pyysi Idealistan bloginsa lukijoilta kysymyksiä, ja hän lupasi vastata niistä mahdollisimman moneen. Eräs lukija tiedusteli, haluaako Sara lapsia jossain vaiheessa.
− Haluan ehdottomasti. Voisin jopa adoptoida ulkomailta. Olen itse neljän sisaruksen perheestä ja voisin ajatella myös samanlaista lapsimäärää myös itselleni. Tällä hetkellä perheen perustaminen tuntuu ajankohtaiselta vasta vuosien päästä. Tuntuu, että haluan vielä kokea itse niin paljon asioita ennen perheen perustamista, Sara vastasi blogissaan.
Lisäksi ex-missi paljasti, millaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita hänellä on.
− Haluaisin oman kahvilan ja sisustuskaupan. Sellaisen kunnon Instagram-kahvilan, mistä ei malttaisi lähteä pois! Olen myös pitkään haaveillut omasta vaatemerkistä. Isoja haaveita, mutta kyllähän unelmat saa sellaisia olla! En pistäisi myöskään pahitteeksi, jos jossain kohtaa omistaisin koiran. Perheen haluaisin myös sitten, kun aika on siihen sopiva.
Lue Saran blogikirjoitus kokonaisuudestaan täältä.