Sampo ja Minttu Kaulanen parisuhdekriiseistään: ”Oletan totta kai, että vika on minussa”

Sampo ja Minttu Kaulanen kertovat parisuhdekriiseistään.
Mainos
Mainos päättyy

Kyläkauppias Sampo Kaulanen, 38, vei Minttu-vaimonsa tämän 38-vuotissyntymäpäivän kunniaksi Berliiniin.

Loma tuli tarpeeseen, sillä ympäripyöreää päivää paiskinut pariskunta on viettänyt koko kevään aikana vain neljä vapaapäivää.

Sampo Kaulanen avautuu häirikköpiinastaan: Minut uhataan tappaa!

Stressi ja yhteisen ajan puute ovat aiheuttaneet pahoja kriisejä parin suhteeseen kevään aikana.

– Mintussa on se huono puoli, ettei hän kerro minulle ikinä, mikä häntä stressaa. Oletan totta kai, että vika on minussa – ja siitä syntyy välillemme kiukuttelukierre.

Mainos
Mainos päättyy

Sampo Kaulasen Minttu-vaimo joutui sairaalaan – ”Tarvitsisimme kahdenkeskistä aikaa!”

Stressi aiheuttaa turhia riitoja, Sampo myöntää.

– Se ei ole riitelyä, vaan molemmat kulkevat omia polkujaan. Emme asu koko ajan yhdessä, koska meillä on kaksi kotia ja minulla toimitusjohtajan vastuu, joka on todella yksinäistä työtä. Kävimme läpi parisuhdetta raastavia ongelmia Berliinissä, Minttu kertoo.

Sampo Kaulanen löysi avun uniongelmaansa: ”Seksielämä luistaa paremmin!”

Hän myöntää olleensa väsynyt ennen reissuun suuntaamista.

– Halusin lappilaiseen erämökkiin keräämään itseäni, mutta Berliinin-lomasta muotoutui huikea synttärimatka alastonkylpylöineen ja luomuruokineen. En käy normaalisti kotona koskaan saunassa, mutta siellä nautin saunomisesta, Minttu toteaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan