Sairaus vei puhekyvyn – Neumann ystävänsä Pave Maijasen kohtalosta: Vaikeinta on tajuta, ettei hän pysty enää laulamaan ja soittamaan

Muusikko Pave Maijanen, 70, paljasti syyskuussa sairastaneensa vaikeaa motoneuronitautia ALSia syksystä 2018 lähtien.
Pave muistetaan Dingon tuottajana 1980-luvun hittivuosina. Dingon solisti ja Paven hyvä ystävä Pertti ”Nipa” Neumann, 61, kuuli sairaudesta Pavelta itseltään.
– En heti oikein tajunnut, miten vaikeasta taudista on kysymys, kun hän kertoi siitä eräässä tilaisuudessa.

Pave Maijasen kunto romahti – Neumann suree kuolemansairasta ystäväänsä: Itken Paven kohtaloa
Paven ALS on edennyt nopeasti. Hän osallistui lokakuussa Kuva & valo -näyttelynsä avajaisiin, joissa taitavana valokuvaajana tunnettu muusikko istui pyörätuolissa eikä pysynyt juurikaan puhumaan.
Vaikka Neumannilla on ollut aikaa sulatella ystävänsä sairautta, hänen on vaikea hyväksyä asiaa.

– Olen monesti itkenyt hiljaa itsekseni. Vaikeinta on ollut tajuta, ettei enää pysty laulamaan eikä soittamaan. Se ottaa luonnon päälle.
Neumann sanoo silti tuntevansa olonsa asiasta seesteiseksi.
– Pave on tahtoihminen, hän ei ole valittajatyyppi. Ymmärtääkseni hän onkin ottanut tilanteen ihan rauhallisesti.