Saija Palin muistelee missiaikojaan: ”Jätettiin tyhjän päälle!”
Saija Palin, 41, tuli vuoden 1999 Miss Suomi -kisoissa toiseksi perintöprinsessaksi, kun voiton vei Vanessa Forsman (nyk. Kurri).
Seuraavan vuoden Miss Skandinavia -kisoissa Saija tosin vei Pohjoismaiden kauneimman tittelin 2000 ja jätti Vanessan toiseksi.
Saijan uusin aluevaltaus on kiinteistövälitystyö. Hän työskentelee Bo LKV -nimisessä firmassa. Välittäjiltä vaadittava, vaikeasti läpäistävä LKV-tutkinto on edessä.
– On minulla vaikeita projekteja ja haasteita ollut aiemminkin. Kun olin valmistumassa taideopinnoissani, olin raskaana ja synnytin poikani kesken pahimman päättötyön kiireen. Muistan, kuinka imetin ja keinutin vauvaa samalla, kun väsäsin yötä myöten tutkielmaani.
Nyt Julius on 12-vuotias reipas miehenalku. Saija ja hänen helsinkiläissyntyinen miehensä Sami Karuvaara, 47, ovat olleet naimisissa vuodesta 2002.
– Minulle misseys on antanut paljon rohkeutta ja taidon kohdata uusia ihmisiä. Olen oppinut, että kaikesta selviää, kun vain yrittää ja käyttää maalaisjärkeä.
Moni muistaa Saijan myös televisiosta. Hän aloitti Onnenpyörä-tyttönä 1999, kun Janne Porkka juonsi suosikkivisailua. Sittemmin Saija näytteli Salatuissa elämissä 2008–09 ja juonsi muun muassa Tangomarkkinoiden tv-finaalin sekä esiintyi Elixir-ohjelmassa.
– Ennen julkisuus oli isompaa, ja kaikki lehdet kirjoittivat misseistä. Äitini on pitänyt minusta leikekirjaa, ja se on melkoinen möhkäle täynnä lehtijuttuja, Saija kuvaa.
– Mutta aika tyhjän päälle missit jätettiin. Ikimuistoisin reissuni oli, kun lähdin edustamaan Suomea Japanissa pidettyyn Miss International Beauty -finaaliin. Edustusvaatteet sain haalia ihan itse. En ollut koskaan lentänyt yksin, ja sain ohjeeksi vain laittaa missinauha päälle ja odotella Pariisin vaihtokentällä saattajaa.
Parikymppinen Saija sai huonolla englannillaan solkattua sen verran, että löysi Tokioon vievään koneeseen. Ja vaikka muiden maiden misseillä oli avustajat ja äidit tukenaan, niin vain turkulaiskaunotar kruunattiin toiseksi perintöprinsessaksi vuoden 1998 Miss International Beauty -kisoisssa.