Ex-missi Saija Palin laittoi kätensä saveen: ”Halusin näyttää, että misseistä on muuhunkin kuin kiekkoilijan kainaloon!”

Saija Palin laittoi kätensä saveen.
Mainos
Mainos päättyy

Saija Palin, 41, on yksi menestyksekkäimmistä ja tunnetuimmista misseistä, joka ei ole voittanut Miss Suomen titteliä. Turkulainen keijukaismaisen kaunis Saija tuli vuoden 1999 Miss Suomi -kisoissa toiseksi perintöprinsessaksi, kun voiton vei Vanessa Forsman (nyk. Kurri).

Seuraavan vuoden Miss Skandinavia -kisoissa Saija tosin vei Pohjoismaiden kauneimman tittelin 2000 ja jätti Vanessan toiseksi.

– En ollut ajatellut ryhtyväni missiksi, mutta toki lapsena katsoin mittelöjä telkusta ja matkin missejä kävelemällä äidin korkokengillä, Saija nauraa.

Ovet missimaailmaan avautuivat legendaarisen turkulaisen mallimamman Marjo Sjöroosin kurssilla 90-luvun lopulla. Kruunattiinpa Saijasta Suomen ensimmäinen Miss Internet vuonna 1998!

Saija on 1999 Miss Suomen toinen perintöprinsessa. Kuvassa hän poseeraa Miss Skandinavia -voittajana 2000.
Saija on 1999 Miss Suomen toinen perintöprinsessa. Kuvassa hän poseeraa Miss Skandinavia -voittajana 2000.
Mainos
Mainos päättyy

Ex-missi Saija Palinilta yllättävä aluevaltaus: Toivottavasti en ajaudu Salkkarit-hahmoni tavoin strippariksi!

Miss Internet oli vuosituhannen vaihteen it-kuplan ansiosta äkkirikastuneiden Rytsölän veljesten lanseeraama kilpailu, jossa samalla markkinoitiin Saunalahtea.

– Oli hassua, että voitin kisan, vaikka en ymmärrä tietokoneista juurikaan mitään. Palkinnoksi sain muuten elämäni ensimmäisen tietokoneen, Saija hymyilee.

– Halusin opiskella ja näyttää, että misseistä on muuhunkin kuin kiekkoilijan kainaloon, keramiikka-artesaaniksi valmistunut ja omaa savipajaa pyörittävä Saija sanoo.
– Halusin opiskella ja näyttää, että misseistä on muuhunkin kuin kiekkoilijan kainaloon, keramiikka-artesaaniksi valmistunut ja omaa savipajaa pyörittävä Saija sanoo.

– Sittemmin yhteistyöni Jaakko Rytsölän kanssa on jatkunut, ja hän on ostanut minulta keramiikkatyön ja olen auttanut häntä myös kiinteistövälitysbisneksen puolella.

Misseyden jälkeen Saijalla on ollut kädet savessa, kirjaimellisesti. Hän on pyörittänyt omaa keramiikkapajaansa ja valmistunut keramiikka-artesaaniksi.

– Halusin näyttää, että misseistä on muuhunkin kuin kiekkoilijan kainaloon.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan