Rohkeaan asuun pukeutunut Amanda Harkimo suhteestaan televisiosta tuttuun lihaskimppuun: Olen onnellisesti varattu! 

Amanda Harkimo
Mainos
Mainos päättyy

Televisiosta tuttu dj Amanda Harkimo saapui keskiviikkona (6.6.) Magnum Helsingin vip-avajaisiin yhdessä uuden rakkaansa, Maria!-ohjelmastakin tutun lihaskimpun Lauri Taatsin ja serkkunsa Nicolen kanssa. Vasta muutamia viikkoja yhdessä ollut pariskunta kieltäytyi kuitenkin yhteiskuvista. 

– Olen onnellisesti varattu. Vaikka suhdestatukseni on muuttunut, saan edelleen miehiltä härskejä yhteydenottoja ja treffipyyntöjä, Amanda kertoi Seiskalle Wanhalla ylioppilastalolla. 

Amanda
Amanda poseerasi kutsuvierastilaisuudessa yhdessä serkkunsa kanssa.

Amanda Harkimon sinkkupäivät ohi – rakastui tv:stä tuttuun tatuoituun Lauriin!

Amandalla on ollut viime viikkoina rauhallisempaa keikkojen kanssa, joten hän on ehtinyt viettämään aurinkoisia päiviä puistossa kavereidensa ja rakkaansa kanssa.

- Nyt alkaa festivaalikeikat, joten kiirettä piisaa. Ensimmäinen iso keikka on RMJ:ssä, jossa olen dj:nä Temptation Island -alueella kolme päivää. Lisäksi esiinnyn muun muassa Porin Jazzeilla.

Keikkailun ohessa Amanda aloittaa yhteisen tv-sarjan kuvaukset hyvän ystävänsä, kauneusalan yrittäjän Suvi Pitkäsen kanssa.

- Sen tiimoilta matkustamme muun muassa Turkkiin ja Dubaihin. Ohjelman on tarkoitus tulla Viafreelle. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Rohkeaan asuun pukeutunut Amanda Harkimo suhteestaan televisiosta tuttuun lihaskimppuun: Olen onnellisesti varattu!