Hyppää pääsisältöön
Amanda Harkimo poistui sinkkumarkkinoilta.

Amanda Harkimon sinkkupäivät ohi – rakastui tv:stä tuttuun tatuoituun Lauriin!

Tosi-tv-tähti Amanda Harkimon, 27, sinkkupäivät ovat ohi. Hän on seurustellut jo pari kuukautta tv:stäkin tutun komistuksen, virolaissyntyisen Lauri Taatsin, 30, kanssa.

Lue myös: Oho, Amanda Harkimo loksautti leuat - nöpönännit villitsivät ihailijat: ”Härregod!” Kuva!

Amanda suostui vahvistamaan Seiskalle pienen tinkaamisen jälkeen suhteensa.

– Kai se sitten on myönnettävä. Tapasimme jo alkuvuodesta. Menemme hissun kissun eteenpäin, Amanda kertoo.

Muun mLauri muistetaan Maria Veitolan vuosikymmenen alussa vetämästä Maria!-show'sta.
Lauri muistetaan Maria Veitolan vuosikymmenen alussa vetämästä Maria!-show'sta.

Lue myös: Amanda Harkimo avautuu Junon pettämisestä: Sai suhteen aikana lapsen toisen naisen kanssa!

Temptation Island -sarjassa nähtävä Amanda kertoi vielä maaliskuussa olevansa ikisinkku. Amandan parisuhteet eivät ole olleet helpoimmasta päästä. Hän seurusteli pitkään räppäri Junon kanssa, joka sai suhteen aikana lapsen toisen naisen kanssa. Amanda antoi syrjähypyn anteeksi.

Viime kesänä Amanda tapaili muusikko Olli Hermania, mutta suhde vaihtui kaveruudeksi.

Lue myös: Amanda Harkimo myöntää: Suhde Olli Hermaniin oli totta – mutta nyt se on ohi! ”Emme ole nähneet hetkeen”

Mikä paljasti Amandan ja Laurin yllätyssuhteen? Lue lisää torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!


Teksti:
Anne Pennanen
Kuvat:
Seiskan arkisto

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!