Robin jää pitkälle keikkatauolle: Tämä on myös minulle ihan hirveä tilanne!

Vuoden 2012 tammikuussa tuolloin vasta 13-vuotias Robin räjäytti pankin Frontside Ollie -musiikkivideollaan. Lähes yhdessä yössä suomalaisten tietoisuuteen nousseen laulajan ensivideota on tähän päivään mennessä katsottu YouTubessa yli 16 miljoonaa kertaa.
Poppari Robin, 19, lauloi itsensä miljonääriksi: Elän näillä kesätyörahoilla vuosia!
Robin ei jäänyt vain tähdenlennoksi, vaan häneltä on tullut hittiä hitin perään, supersuosituista fanituotteista puhumattakaan. Kirsikkana kakun päälle Robin sai vuosi sitten kutsun Linnan juhliin.
Nyt, reilut viisi vuotta ja viisi albumia myöhemmin Robin heittää keikkalavoille jäähyväiset ja jää määrittelemättömän pituiselle tauolle.
Poptähti Robinin sokki-ilmoitus: keskeyttää uransa!
– Viime keväänä alkoi tulla sellainen fiilis, että tässä kohtaa on hyvä pitää taukoa. Minulla on kuitenkin edessä ylioppilaskirjoitukset ja intti. Haluan elää normaalia 19-vuotiaan elämää, Robin kertoi Seiskalle Elämä lapselle -konsertissa.
Vaikka Robin pitää taukoa, musiikki ei katoa hänen elämästään mihinkään.
– Olen nuori ja minulla on aikaa tehdä mitä vain. Haluan ja aion tehdä musiikkia, se ei suinkaan lopu. Rakastan sitä älyttömästi.
Robin on puskenut urallaan vauhdikkaasti eteenpäin, sillä hän on julkaissut joka vuosi levyn täynnä hittejä. Samaan aikaan, kun Robin on äänittänyt uusia kappaleita, hän on kiertänyt keikkaillen ympäri Suomea. Musiikkiuransa lisäksi myös koulu on täytynyt hoitaa kunnialla.
Poppari Robin aikoo pitää kiinni kiistellystä armeijaperinteestä! ”Se kuuluu juttuun”
– Minun ei tarvitsisi jäädä tauolle, sillä en ole mitenkään loppuunpalanut. Pystyn tekemään yhtä hyviä biisejä seuraavatkin viisi vuotta. Nyt täytyy vain luottaa intuitioon.
Robin julkaisi jäähyväiskappaleen Me tehtiin tää, joka kiteyttää popparin uran. Fanit kauhistuivat uuden kappaleen kuultuaan, että Robin lopettaa uransa lopullisesti. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Itse asiassa tauollemeno hirvittää hieman tähteä itseäänkin.
Tässä on Robinin tyttöystävä: urheilullinen vaaleaverikkö – kuva!
– Tämä on myös minulle ihan hirveä tilanne. Musiikki on ainoa asia, jota olen tehnyt ja tykkään tehdä. Ei minulla ole muuta elämää ollutkaan. Nyt omasta vapaasta päätöksestä haluan vetää kaiken pois, se on aivan kamala ajatus sinänsä, Robin myöntää.