Renny Harlin ja Markus Selin sopivat välirikkonsa: ”Päätimme, ettei vanhoista asioista kannata kantaa kaunaa!”

Markus Selin ja Renny Harlin sopivat riitansa.
Mainos
Mainos päättyy

Solar Filmisin tuottaja Markus Selin ja Kiinassa nykyisin jopa perusleffojen lisäksi piirrettyjä ja luontoelokuviakin ohjaava Renny Harlin ovat jälleen ystäviä ja pitävät viikoittain yhteyttä toisiinsa. Heillä oli vuosiksi venynyt välirikko, joka päättyi vuonna 2016. Nyt ystävyys jatkuu kuten ennenkin.

Kiinassa rikastuva Renny Harlin: Tämän vuoksi en kaipaa pätkääkään takaisin Hollywoodiin!

– Teimme pari vuotta sitten sovinnon. Päätimme, ettei vanhoista asioista kannata kantaa kaunaa varsinkin, kun olemme jo vanhoja miehiä ja toistemme parhaimmat kaverit, Markus kertoo Seiskalle tuottamansa Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan ensi-illassa.

– Siirsin jopa varatun lentoni Kiinaan päivällä eteenpäin päästäkseni tähän ensi-iltaan, Renny kertoi.

Oho, Renny Harlin julkaisi pusukuvan kihloissa olevan, hehkeän esteratsastaja-mallin kanssa - katso!

Mainos
Mainos päättyy

Kaverukset jatkoivat parinsadan kutsuvieraan kanssa jatkoille ravintola Kaivohuoneelle, jonka he aikoinaan yhdessä omistivat.

– Elokuva herkisti meidätkin. Renny sanoi minulle itkeneensä sen aikana ainakin kaksikymmentä kertaa, Markus paljasti.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Renny Harlin ja Markus Selin sopivat välirikkonsa: ”Päätimme, ettei vanhoista asioista kannata kantaa kaunaa!”