Redramalta yllätyspäätös: jätti levy-yhtiönsä! "En halua sopia mihinkään muottiin!"

Uutiset | 27.08.2020 15:21

Räppäri Redrama eli Lasse Mellberg, 42, kertoi The Voice of Finlandin pressitilaisuudessa panostavansa oman musiikin tuottamiseen nyt enemmän kuin koskaan.

- Olen koronakevään aikana julkaissut enemmän musiikkia kuin koskaan ennen! Julkaisen uutta musaa jopa kerran kuussa, Redrama iloitsee.

Redrama jätti levy-yhtiönsä, mutta lähtöön ei liittynyt mitään draamaa. Artistin mukaan hän ei sopinut yhtiön tiettyyn muottiin, johon hänet yritettiin laittaa.

Lue lisää: Vakavan sairauden pysäyttämä Redrama: Neljä vuotta meni sumussa!

- En halua sopia mihinkään levy-yhtiön muottiin. En ole enää missään levy-yhtiöllä, vaan julkaisen mun musiikin oman Non-Genre -nimisen yhtiön kautta. Siinä ei enää ole ketään "vahtimassa" minua, ja saan aivan itse päättää, mitä haluan tehdä. Toki tähän duuniin liittyy nyt myös paljon enemmän vastuuta, mutta se on sen arvoista, Redrama toteaa.

Hän toteaa myös, ettei jatkuvan musiikin ilmestyminen ole mikään PR-temppu saadakseen julkisuutta.

- Työstän useita albumeja samaan aikaan, ne ilmestyvät sitten kokonaisuudessaan jossain vaiheessa. 

Redraman mukaan uudet biisit ovat semmoisia, jotka ovat aikaisemmin jääneet kesken. 

- Olin itse aikoinaan tosi innoissani näistä biiseistä jo alkuvaiheessa, mutta silloin en saanut ihmisiä ympärilläni innostumaan niistä samalla tavalla, Redrama kertoo.

Lue myös: Vakavan sairauden kanssa kamppaileva Redrama hehkuttaa rakastaan: Ilman häntä en olisi selvinnyt!

- Totta kai noista vanhoista biiseistä löytyy myös semmoisia paskoja biisejä, että ei ne kaikki ole mitään kultaa, artisti naurahtaa.

TVOF
Redrama on yksi The Voice of Finlandin tähtivalmentajista. Sarjan livelähetykset jatkuvat taas 10.9. 

Kiitollinen terveydestään

Vaikka maailman tämänhetkinen tilanne harmittaa monia, on Redraman mielestä tärkeää muistaa isompi kokonaisuus.

- Tottakai musiikkialahan on kärsinyt taloudellisesti koronan takia. Kaikki hääbändit, ääniteknikot ja festareiden järjestäjät myös. Mutta eihän tässä tilanteessa kannata vain valitella tilannetta, vaan olla kiitollinen siitä, mitä meillä kuitenkin on. 

Redrama on sairastanut kroonista borrelioosia monta vuotta. Hän on kuitenkin nyt toipunut sairaudesta, ja on todella kiitollinen omasta terveydestään.

- Olin vuosia sairas, mutta nyt olen vihdoinkin päässyt siihen vaiheeseen, että minulla on terveen paperit. Olen viettänyt aikaa saaristossa ja vanhempieni luona kun koronarajoitukset ovat sen sallinneet.

Lue myös: Wau, tässä on Redraman rakas – piilotteli TVOF-katsomossa: kuva!

Redraman mukaan myös parisuhde Katri Mutikaisen kanssa sujuu tällä hetkellä mainiosti.

- Meidän arki rullaa, ja olemme semmoisessa mukavassa vaiheessa, ettei suhteessamme ole mitään draamaa, artisti iloitsee.

Lue myös: Avoliitto! Räppäri Redrama, 41, muutti yhteen häkellyttävän kauniin Katrin, 23, kanssa!

Teksti:Monica Ollas
Kuvat:Timo Korhonen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!