Uutiset

Radiojuontaja Suvi Hartlinilla korona - paljastuiko syy Sanoman radioiden karanteeniin ja ohjelmiston hiljenemiseen? "Shokki oli aikamoinen - lähikontaktissa olleille on ilmoitettu"

22.10.2020 13:01

Sanomatalon radiostudioilla on todettu koronatapaus, minkä seurauksena mediatalon useiden suosittujen radio-ohjelmien tilalla pyörii pääasiassa pelkkää musiikkia ja Sanoman kaikki radiostudiot on tyhjennetty ja työntekijät asetettu koronakaranteeniin.

Aito Iskelmä -radiokanavan aamuohjelman toinen juontaja Suvi Hartlin, 39, paljasti torstaina puolenpäivän aikaan, että hänellä on koronavirustartunta. Vuoden 2003 missikilpailuihin osallistunut kaunotar kertoo asiasta Instagram-tilillään. 

- Sain eilen positiivisen koronatestituloksen, jonka takia jään pois Aito Iskelmän aamusta ainakin 28.10. asti. Tunsin eilen pienen piston kurkussani, joten päätin pelata varman päälle ja mennä testiin. Shokki oli aikamoinen, kun kuulin tuloksen. Kurkkukipu oli ja meni, tällä hetkellä olen täysin terveen oloinen. Lähikontaktissa olleille on ilmoitettu asianmukaisesti. Onni onnettomuudessa on, että elämä on viimeisten viikkojen aikana ollut vahvasti kotipainotteista, joten altistuneita ei ole montaa. Kaikki täällä kotonakin voivat hyvin, Suvi kertoo.

Lue lisää: Koronasokki! Aamulypsy ja muut hittiohjelmat hiljenivät: Sanoman radiostudioissa uusi koronatapaus - kaikkien kanavien suorat lähetykset peruttu! 

Suvi toimi oireet huomattuaan hyvin esimerkillisesti maailmaa järisyttäneen pandemian keskellä. 

- Olen tosi onnellinen, että satuin menemään testiin, koska oireet olivat niin olemattomia, että ne olisi voinut helposti sivuuttaa. Itse asiassa tänään oli tarkoitus lähteä juoksulenkille, mutta se jää nyt väliin. On tosi huolestuttavaa, miten oireettomasti tätä voi sairastaa. Testiin siis kannattaa mennä hyvin matalalla kynnyksellä. Ajat ovat haastavia, joten pitäkää huoli itsestänne ja rakkaistanne. Kyllä tästä selvitään, Suvi kannustaa. 

Sanoman radiokanavia ovat Aito Iskelmän lisäksi Helmiradio, Groove FM, HitMix, Loop, Radio Aalto, Radio Rock ja Radio Suomipop.

Ohjelmajohtaja IS:lle: "Tartuntaketjut on selvitetty"

Toistaiseksi ei ole varmaa, aiheuttiko Hartlinin tartunta koronakaranteenin Sanoman radiostudioihin.

Nelonen Median radioiden ohjelmajohtaja Rene Mäkinen vahvisti aiemmin torstaina IS:lle, että koronakaranteeni asetettiin yhdellä henkilöllä todetun koronatartunnan takia. Hän ei kuitenkaan paljastanut, minkälaisissa tehtävissä työskennelleellä ihmisellä koronavirus on todettu.

– En pysty valitettavasti ottamaan siihen kantaa, koska puhutaan kuitenkin yksityisyydensuojasta. Kyseisen henkilön viime päivien tartuntaketjut on selvitetty, ja tämä on täysin varotoimenpide. Asiaa on selvitelty eilisillan, viime yön ja tämän aamun aikana, Mäkinen kertoi IS:lle.

 

Lue myös: Vartalo kuin fitnesstähdellä! Lotto-juontaja ja radiokaunotar Suvi Hartlin julkaisi hikisen kuvan treenitopissa - "Rakastan tätä, kun on jäätävä hiki ja ripsarit poskilla!"

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

On ihan ok näyttää vähän smurffilta, jos hattu on vaan lämmin. ❄️ #lauantai #talvitulloo #lokakuu

A post shared by Suvi Hartlin (@suvihartlin) on

Lue myös: Jestas, mikä vartalo! Lotto-juontaja Suvi Hartlin poseeraa tyrmäävänä pikkubikineissä jumalaisissa mökkimaisemissa - katso! 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

#tb kesään. Kelpaa nyt muistella kun sade piiskaa ja tuuli vihmoo. Leppoisaa viikonloppua!

A post shared by Suvi Hartlin (@suvihartlin) on

 

Teksti:Niki Miettinen
Kuvat:Seiskan toimitus, Instagram
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!