Putous-tähti Christoffer Strandberg teki drag-debyyttinsä yläkoulussa – näin koulun kovispoika reagoi näkemäänsä!

Siuntiosta kotoisin oleva Putous-tähti Christoffer Strandberg kiinnostui näyttelemisestä jo lapsena, mutta se ei ollut hänelle itsestään selvä uravalinta – ainakaan heti.
– Kymmenenvuotiaana liityin lasten ja nuorten teatteriryhmään. Päädyin ryhmään, kun äitini halusi minun löytävän jonkin harrastuksen. Silloin en ajatellut, että teatteri on hauskaa tai esiintyminen mahtavaa. Minusta oli hauskaa riehua nuorisotalossa kavereiden kanssa ja tehdä sketsejä. Pari vuotta myöhemmin esiinnyin kesäteatterissa, ja oli mahtavaa huomata, kuinka oma esitykseni aiheutti reaktioita yleisössä, Christoffer kertoi Seiskan Pinnan alla -podcastin haastattelussa.
Joskus valtavirrasta poikkeaminen saattaa aiheuttaa koulukiusaamista. Yläkouluun siirryttyään Christoffer oli täysin sinut itsensä ja omien kiinnostuksen kohteidensa suhteen.
– Kahdeksannella luokalla yritin olla kuin kaikki muut. Ymmärsin kuitenkin sen, että en ollut kuin kaikki muut – en myöskään halunnut olla. Kaiken epävarmuuden keskellä minulla on ollut aina rohkeus ja tarve näyttää, etten välitä muiden mielipiteistä. Uskalsin olla erilainen
Kuuntele Christofferin podcast-haastattelu kokonaisuudessaan Spotifyssa:
Drag-taide on kiehtonut Christofferia jo esiteini-ikäisestä asti. Hän teki drag-debyyttinsä kahdeksannella luokalla koulun joulujuhlassa.
– Siellä oli tietysti koko koulu paikalla. Esitin Laura Voutilaista. En tiedä, olisiko se nykypäivänä iso juttu, mutta silloin se oli.
Näyttelijän mukaan yleisön reaktio oli suorastaan huvittava.
– Otin viimeisen poseeraukseni, ja hetken ajan koko liikuntasali oli täysin hiljainen. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen kaikki antoivat minulle suurimmat aplodit ikinä. Silloin tiesin, että kannattaa ottaa sosiaalisen itsemurhan riski, ja oli helpompi hengittää.
Christoffer ei joutunut kovisten silmätikuksi – päinvastoin.
– Koulun kovimmat mopopojat jopa kunnioittivat minua siitä, että uskalsin toteuttaa show’ni. Suurin saamani kohteliaisuus on ollut, kun koulun kovin kundi tuli sanomaan: ”Tuota, tuo oli aika kova veto!” Sen jälkeen hän poistui paikalta. Olin suosittu tyttöjen keskuudessa, mikä oli hyvä selviytymiskeino. Jos kovispojat halusivat tyttöjen lähelle, oli heidän kohdeltava minua hyvin.
Kuuntele Christofferin podcast-haastattelu kokonaisuudessaan Youtubessa: