Presidentti Sauli Niinistö Donald Trumpista ja Vladimir Putinista: He ovat ihan ihmisiä siinä kuin muutkin!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön pelikenttä on kansainvälinen. Tällä hetkellä maailman suurimpia valtioita johtavat varsin arvaamattomat persoonallisuudet, kuten presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin. Suomen valtion päämies on yksi harvoista, joka on tavannut molemmat herrat kuluneen vuoden aikana.

Millaista on ollut toimia tällaisten henkilöiden kanssa?

– He ovat ihan ihmisiä siinä kuin muutkin. Havainnon tehtyään se ei ole mitenkään vaikeaa.
Miten olette murtaneet jään esimerkiksi Putinin ja Trumpin kanssa?
– Oikeastaan ihan niin kuin kenen tahansa kanssa, jos ajatellaan ensitapaamista. Suhtautumalla luonnollisesti ja tietysti tulemalla tilanteeseen hienotunteisesti, arvostamalla. Aika monesti ihan arkipäiväisillä havainnoilla pääsee jutun alkuun. Täytyy muistaa, että nämä ihmiset ovat itse lukemattomia kertoja samassa tilanteessa, jossa he tapaavat toisia valtionpäämiehiä. Hekin pyrkivät purkamaan tilanteen niin, että päästään hyvin luonnolliseen kanssakäymiseen.
Lue tasavallan presidentin kahden aukeaman erikoishaastattelu Seiskan Ekstra-lehdestä 55/2017!