Perheenlisäystä! Koripallotähti Sasu Salin ja ja Kia-rakas saavat tyttövauvan – ”Meille kävi hyvä tuuri!”

Suomen miesten koripallomaajoukkueen avainpelaajiin lukeutuva Sasu Salin, 28, ja hänen kiinteistönvälittäjärakkaansa Kia Ignatius, 29, saavat perheenlisäystä.
– Saamme huhtikuussa tyttövauvan! Lapsi on suunniteltu. Meille kävi hyvä tuuri, sillä heti tärppäsi. Ajatukset ovat jo perheenlisäyksessä, ja olen keskustellut tulevasta isyydestä omien vanhempien, appivanhempien ja Kian kanssa, Sasu iloitsee.
Vauvauutinen on saanut pariskunnan suunnittelemaan häitä, mutta toistaiseksi päätöksiä ei ole tehty.

Vuodesta 2015 Espanjan ACB-liigassa pelannut Sasu siirtyi kesällä Málagasta Tenerifen joukkueeseen. Uusi sopimus pitää hänet Teneriffalla kevääseen 2021.
– Kiva olla taas saarella, vaikka joudunkin matkustamaan enemmän. Pelejä on ollut Prahassa, Riiassa, Venäjällä ja Barcelonassa.
Uudessa joukkueessa Sasun on pitänyt todistaa osaamisensa kentällä.
– Kausi on sujunut tähän saakka hyvin. Pelaaminen on kuitenkin samanlaista joka paikassa!