Ohjaaja Renny Harlin liikuttui kesken Luokkakokous 3 -kuvausten: ”Tulee ihan tippa linssiin!”

Renny Harlin
Mainos
Mainos päättyy

Ohjaaja Renny Harlin, 61, seisoo maalaismaisemien keskellä Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa.

Hänen poikansa Luukas Harlin, 22, on saapunut Suomeen mukaan elokuvantekoon.

Yhdessä työskentely saa Rennyn liikuttumaan.

– Kyllä tässä tulee ihan tippa linssiin. On niin upea juttu, kun poika on mukana. Saamme tehdä ensimmäistä kertaa duunia yhdessä.

Renny kokee, että Luukas on nyt tarpeeksi vanha tutustumaan elokuva-alaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Olen iloinen, että hän on sukeltanut tähän täysillä mukaan ja tehnyt minut ylpeäksi joka tilanteessa.

Isä-Renny ja Luukas-poika työskentelevät kesän yhdessä. Kaksikko on käynyt vapaa-ajalla kalastamassa.  Rennyn unelma on ollut päästä jälleen Suomeen tekemään elokuvaa.
Isä-Renny ja Luukas-poika työskentelevät kesän yhdessä. Kaksikko on käynyt vapaa-ajalla kalastamassa.  Rennyn unelma on ollut päästä jälleen Suomeen tekemään elokuvaa.

Tässä on ohjaajamestari Renny Harlinin komea poika Luukas - kuva!

Luukas työskentelee tuotantotiimissä avustajana. Keskellä peltoa, puisen ladon varjossa, hän kertoo ajastaan Suomessa.

– Työn ohella olen käynyt maaseudulla ja tietysti isän kesämökillä. Olemme veneilleet, ja yksi isän lempijutuista onkin matkustaa merillä! Luukas vastaa iloisesti englanniksi.

Hän sanoo, että on mahtava jakaa veneilyhetkiä isän seurassa. Kalastaminen on parivaljakon yhteinen intohimo.

Vaikka Luukas opiskeleekin kemiaa Denverin yliopistossa, hän tuntee kutsumusta myös elokuva-alalle. – Olen hyvin kiinnostunut tästä, uskon että ala voisi olla sitä, mitä haluan tehdä.
Vaikka Luukas opiskeleekin kemiaa Denverin yliopistossa, hän tuntee kutsumusta myös elokuva-alalle. – Olen hyvin kiinnostunut tästä, uskon että ala voisi olla sitä, mitä haluan tehdä.
Mainos
Mainos päättyy

– Olemme kalastaneet yhdessä Los Angelesissa, koska onhan Tyynimeri upea. Mutta Suomessakin olemme ehtineet kalastaa. ja tietysti katsoa elokuvia yhdessä.

Renny Harlinin Luukas-poika avautuu väleistä isäänsä: Meillä on ollut on-off-suhde!

Rennyn jälkikasvu on saanut myös uusia samanikäisiä kavereita isänsä kautta. Heidän kanssaan Luukas on päässyt näkemään kesäisen Porvoon.

– Se kaupunki ja muutenkin Suomen kesä on tuntunut mahtavalta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan