Ohhoh, suomalainen Heidi ja Tom menivät naimisiin Mount Everestillä: idea syntyi hassusta vitsistä – katso ainutlaatuisen upeat hääkuvat!

Helsinkiläinen Heidi Turunen, 32, lähti viisi vuotta sitten lomalle Australiaan ja jäi sille tielleen. Hän kohtasi matkalla kirvesmiehenä työskentelevän Tom Reinin, 31.
– Tapasimme Bundabergissä Queenslandissa 2013. Kihlauduimme Helsingin Talvipuutarhassa 2015, kun Tom halusi virallisesti pyytää vanhemmiltani kättäni.
Rawlicious Delicious -raakakakkubisnestä Queenslandissa pyörittävä Heidi oli aina haaveillut rantahäistä. Sopivaa hääpaikkaa ei kuitenkaan löytynyt valtavan välimatkankaan vuoksi, sillä Heidin perhe asuu Suomessa ja Tomin maapallon vastapuolella.
Heidi ja Tom ovat molemmat aktiiviliikkujia ja pitävät erityisesti lenkkeilystä ja patikoinnista. Vaikeatkin vaelluspolut vetävät hyväkuntoista paria puoleensa, vaikka he eivät mitään vuorikiipeilijöitä olekaan.
– Varasimme matkan Nepaliin viime vuoden helmikuussa tarkoituksenamme vaeltaa toiseen Mount Everestin perusleireistä. Se sijaitsee 5 545 korkeudessa.

Suomalaisyhtye heittää keikan Mount Everestillä: Tiedossa vaarallinen reissu!
Kihlapari vitsaili ennen matkaa menevänsä naimisiin Everestillä. Silloin ei tarvitsisi järjestää isoja häitä eikä valita Suomen ja Australian väliltä.
Vitsi muuttui todeksi, kun kummatkin tajusivat, että idea on mahtava. Vaellus kohti maailman korkeinta alttaria alkoi viime lokakuussa.
Heidin ja Tomin oli tarkoitus saada häävaellukselle pappikin mukaan, mutta tämä peruutti matkan muutamaa viikkoa ennen starttia.

– Meidän piti joka tapauksessa hoitaa viralliset paperityöt Australiassa, joten kävimme paikallisessa maistraatissa. Sormukset ja valat vaihdoimme kuitenkin vasta vuoristossa, Heidi kertoo.
Kun hääpari lähestyi perusleiriä, heihin iski ohuesta ilman-alasta johtuva vuoristotauti. He joutuivat hetken jopa miettimään, jatkavatko matkaansa vai luovuttavatko.
– Meitä vaivasi kamala päänsärky, mutta periksi emme onneksi antaneet.
Matka ylös kesti yhdeksän päivää. Heillä ei ollut apunaan oppaita eikä rinkankantajia, mikä hidasti matkan tekoa.
Suomalaisyhtyeellä ennätysyritys vuoristossa: Viagra pelasti!
Morsiusparilla oli rinkoissaan hääpuvut, jotka he vaihtoivat ylleen kivenmurikoiden takana. Heidillä ei ollut meikkiä, väsymys paistoi kasvoilta ja kirkas auringonpaiste sai vedet valumaan silmistä, joten seremoniassa oli aurinkolasit silmillä.

– Perusleirillä oli kymmenittäin muitakin patikoijia. He toimittivat häävieraiden virkaa ja hurrasivat, kun vannoimme toisillemme valat ja vaihdoimme sormukset, Heidi kertaa ikimuistoisia häitään.
– Seuraavana päivänä, sään parannuttua kapusimme Kala Patharin huipulle ottamaan hääkuvia.

Paluumatka alas vuorelta kesti neljä päivää. Nepalista Heidi ja Tom lensivät Thaimaan Koh Samuille, jossa kummankin perheet odottivat hääparia. Paikalle oli saapunut 12 vierasta.
– Isäni saattoi minut hiekkarannalle, jossa meillä oli ihana yksityinen tilaisuus. Sain kuin sainkin haaveeni rantahäistä toteutumaan, Heidi iloitsee.
Suomalaisryhmän ME-yrityksessä käänteitä: osa luopui Mount Everestin valloittamisesta!
Pariskunta on jo palannut arkeen kotonaan Australiassa ja suunnittelee jo seuraavaa vaellusta.
– Meillä on reissu varattuna syyskuulle. Palaamme Everestin maisemiin. Teemme nyt pidemmän ja haastavamman vaelluksen vieläkin korkeammalle. Emme mene vielä huipulle, mutta mistä sitä tietää, jos vaikka tulevaisuudessa!