Nina Tapio järjestää kotonaan kesäfestarit: ”Jari Sillanpääkin esiintynyt!”

Nina Tapio on Jean S. -yhtyeen laulusolisti Antti Paavilaisen kanssa.
Mainos
Mainos päättyy

Muusikot Nina Tapio, 46, ja Antti Paavilainen, 48, ovat viettäneet kiireisen ja työntäyteisen alkuvuoden. Nina aloitti Antin rinnalla Jean S:n toisena solistina. Yhteistyö on miellyttänyt molempia.

– Olimme pari viikkoa putkeen bändin kanssa laivakeikoilla, joissa oli myös rauha treenata. Kenelläkään ei ollut kiire mihinkään, ja se oli mukavaa, Nina kertoo maistellessaan mansikoita Helsingin Kauppatorilla.

Antti nyökyttelee vieressä.

– Nina on juuri oikeanlainen, raikas tuulahdus bändiimme. Tuulettaa vähän bändiä, kuulokuva on erilainen ja kirkkaampi. Spektri on laajempi, kun naissolisti on mukana, Antti analysoi.

Nina ja Antti ovat tunteneet jo vuosia. – Tapasimme ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa.
Nina ja Antti ovat tunteneet jo vuosia. – Tapasimme ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa.
Mainos
Mainos päättyy

Nina Tapio paljastaa: Yhteinen taival Jean S. -yhtyeen kanssa alkoi jo ysärillä!

Parin kuukauden treenaamisen ja parin viikon laivakeikkojen jälkeen Nina aloitti harjoitukset Mamma Mia -musikaalissa, jonka esitykset päättyivät kesäkuun alussa. Anttia taas työllisti Uuden iloisen teatterin Tuhansien ämpärien maa -kevätrevyy kesäkuun puoliväliin saakka.

– Keikkailussa kesäöisin on jotain taianomaista. Teemme jonkun verran bändin kanssa yhteiskeikkaa, ja molemmilla on myös omat sooloprojektit, Nina ja Antti kertovat.
– Keikkailussa kesäöisin on jotain taianomaista. Teemme jonkun verran bändin kanssa yhteiskeikkaa, ja molemmilla on myös omat sooloprojektit, Nina ja Antti kertovat.

– Se oli sellainen kahden kuukauden avioero, Nina naureskelee.

Jean S. -yhtyeen solistivaihdos sai Antti Paavilaisen pyörtämään lähes 30 vuoden takaisen päätöksensä!

Nina lähtee kesällä lomailemaan Kreikkaan ja Italiaan, kun taas Antti aikoo pysyä kotimaan kamaralla.

Jean S. -yhtyeen Antti Paavilainen yllättää: ”Älkää menkö festareille!”

Mainos
Mainos päättyy

Kesällä Nina järjestää omat kotifestarit telttoineen. Ystävät kutsutaan nyyttikestiperiaatteella.

– Parhaimmillaan meillä oli noin 150 tyyppiä juhlimassa. Illan mittaan kaikki halukkaat saivat esiintyä. Meillä on esiintynyt muun muassa Fredi, Erin ja Jari Sillanpää. Nyt on ollut festareista hetki taukoa, mutta tänä kesänä taas juhlitaan, Nina kertoo.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan