Nämä kuvat paljastivat kiihkeän suhteen! Popparit Isac Elliot ja Liis Lemsalu kuhertelivat jatkoilla!

Isac Elliot, 19, bongattiin virolaislaulaja Liis Lemsalun, 27, kanssa Tallinnasta Estonian Music Awards -gaalan jatkoilta toissa viikon perjantaina. Kaunis vaaleaverikkö valittiin gaalassa Vuoden popartistiksi.
Seiskan silminnäkijän mukaan kaksikolla oli varsin lämpimät välit.
– Oli rakastavainen meininki. Artistit roikkuivat toistensa kimpussa koko illan, Seiskalle kerrotaan.
Kahdeksan vuoden ikäero ei näyttänyt kaksikkoa haittaavan, vaan he halailivat ja pussailivat varsin avoimesti.


Liis voitti vuonna 2011 Eesti otsib superstaari -kilpailun, joka tunnetaan myös Viron Idolsina. Kotimaassaan suosittu laulaja on levyttänyt Viroksi Anna Puun Keho puhuu -kappaleen.
Laulajakaunotar on kunnostautunut myös elokuvamaailmassa, sillä hän on dubannut Leijonakuningas-elokuvan Nalan roolin.

Liis on virolaisen jalkapalloilijan Marek Lemsalun tytär.
Teinipoppari Isac Elliot aiheutti rajun some-kohun: ”Tiedän, että mokasin taas!”
12-vuotiaana ensimmäisen singlensä julkaissut Isac Elliot on kuulunut jo pitkään Suomen ykköspoppareihin.

Suomen lisäksi hän on suosittu myös Ruotsissa ja erityisesti Norjassa.
Viime vuonna teinipoppari solmi kansainvälisen levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa Saksassa.