Naisten kirjeet kummittelivat kaapin päällä! Pietarsaarelainen Nina helpottui, kun Johan-rakas ei päässyt Maajussille morsian -ohjelmaan

Johan Porkkala, 42, on pyörittänyt Jämsän Koskenpään kylällä sijaitsevaa Ylä-Porkkalan sukutilaa vuodesta 2014.
Kun useiden kokeiluiden jälkeen tilalla aukesi jälleen emännän paikka, päätti alkoholittomasta saunaoluesta rohkaistunut Johan hakea Maajussille morsian -ohjelmaan.
– Kaverit olivat jo pitkään käskeneet, että nyt haet sinne. Sanoin aina, että en ikinä, isäntä nauraa.
Johan pääsi Maajussille morsiamen esikarsintaan mutta ei finaalijoukkoon. Silti häntä lykästi. Esikarsintaan päässeet saavat pitää emäntäehdokkaiden kirjeet, ja Johanin saaman nivaskan joukosta erottui pietarsaarelaisen Nina Asplundin, 32, kirje.

Nina sanoo alkujaan kirjoittaneensa Johanille, koska tämä näytti hänen mielestään sopivalta mieheltä.

– Hän etsi loppuelämän kumppania, ja halusin itsekin löytää jotain pysyvää.
Kun Johania ei valittukaan mukaan Maajusseihin Nina huokaisi helpotuksesta. Hänen ei tarvinnut alkaa kilpasille miehestä, johon oli ihastunut jo ensitapaamisella. Kaapin päällä kummittelivat kuitenkin Johanin naisilta saamat kirjeet.

– Alussa ne häiritsivät, kun mietin, että entä jos hän sieltä poimiikin vielä jonkun toisen. Enää eivät häiritse.
Johan on säilyttänyt kirjeet, vaikkei halua ryhtyä mihinkään jonotusnumerodeittailuun.
– Ne ovat muisto, mutta kirjesalaisuuden vuoksi Nina ei saa niitä lukea. Kunnioitan naisia, jotka rohkenivat kirjoittaa.