Tuotantoyhtiö kommentoi Temptation Island -sinkkujen paljastunutta aikuisviihdetaustaa: Kaikki ovat aikuisia ihmisiä – luotamme heidän sanaansa!

Temptation Islandin neljännellä tuotantokaudella nähdään yhteensä 30 henkilöä, joista 22 on meneviä sinkkuja, jotka yrittävät sekoittaa pakkaa varattujen miesten ja naisten keskuudessa.
Maaliskuussa starttaavalla uudella tuotantokaudella nähdään sinkkuina myös Milja, 21, ja Melissa 18.
TAUSTAT:
Molemmat nuoret naiset työskentelevät muun muassa eroottisina tanssijoina. Milja on myös tehnyt aikuisviihdevideon suomalaisen pornotähden Anssi Viskarin, eli Mr. Lotharin kanssa.

Kysyimme tuotannon Tiina Väisäseltä, miten kilpailijoiden taustat tarkistetaan.
- Keskustelemme ehdokkaiden kanssa useita kertoja, joiden aikana kysymme asioista tarkasti, muun muassa rikostaustoista. Kaikki ovat aikuisia ihmisiä ja luotamme heidän sanaansa.
Millaiset asiat voisivat estää kilpailuun mukaan pääsemisen?
- Esimerkiksi vireillä olevat oikeudenkäynnit, joiden tuomioista ei ole vielä tietoa. Lähtökohtaisesti tilanteet ovat tapauskohtaisia, ja ne käsitellään sen mukaisesti. Jos jollain nyt on taustalla vaikka baaritappelu, niin se ei välttämättä vie paikkaa kisassa.
Haittaavatko Miljan ja Melissan taustat aikuisviihteen ja strippauksen parissa?
- He ovat aikuisia ihmisiä, eivätkä he ole tehneet mitään rikollista. Mutta kuten sanoin, kaikki on aina tapauskohtaista.