Näin Jorma Uotisen ja Helena Lindgrenin suhde roihahti: ”Lähti luokseni yöksi ja jäi 18 vuodeksi!”

Tanssitaiteilija Jorma Uotisen, 70, pitkäaikaisin ja suurin rakkaussuhde oli meikkitaitelija Helena Lindgrenin kanssa. Vaikka tanssilegendalla itsellään ei ole lapsia, hän on saanut kokea lapsiarjen Helenan pojan kautta.
– Joskus olen toki miettinyt, että olisi voinut olla hienoa, jos olisi oma lapsi, Jorma pohtii.

Parisänky käyttämättä! Sinkkuna elävä Jorma Uotinen: Ei tässä iässä enää kehtaa tyrkylle lähteä!

– Kun näin Helenan 1980-luvulla ensimmäisen kerran, ajattelin, että onpa kiinnostavan näköinen nainen. Ensimmäinen fyysinen kosketus välillämme oli, kun hän meikkasi minut Ylioppilas ja piru -elokuvaan. Intiimiksi se muuttui kohdattuamme Kaisaniemessä diskossa. Helena lähti luokseni yöksi ja jäi 18 vuodeksi.
– Helena on poikkeusihminen, häikäisevän kaunis ja superälykäs! Hän vangitsi minut. Mutta kun intohimo loppuu, niin se loppuu. Mikään ero ei ole koskaan helppo, ja siinä käy läpi syviä tuntemuksia. Olemme Helenan kanssa edelleen erittäin hyvät ystävät, ja omalla tavallaan parisuhteessa vieläkin, vaikka emme asu samassa taloudessa.