Naapurinsa suututtanut Waltteri Torikka luopuu asunnostaan – hintapyyntö 220 000 euroa!

Waltteri Torikka myy asuntoaan.
Mainos
Mainos päättyy

Tähdet, tähdet -ohjelman voittajanakin tunnettu laulaja Waltteri Torikka, 34, on laittanut Espoossa sijaitsevan kerrostalolukaalinsa myyntiin. Waltteri hankki 60-neliöisen kaksion keväällä 2017, joten oopperalavoilla mainetta niittänyt laulaja viihtyi asunnossaan vain reilun vuoden päivät.

Tällainen on Waltteri Torikan kihlattu: tuttu näky konserteista, toimi rakkaansa autokuskina!

Vaikka asumisaika jäi verrattain lyhyeksi, ehti Waltteri aiheuttaa toiminnallaan taloyhtiön muille asukkaille harmaita hiuksia. Kun hän kunnosti pesäänsä mieleisekseen, remonttijätteitä jäi heitteille rappukäytävään.

– Niistä aiheutui muun muassa hajuhaittoja. Lisäksi osa tavaroista oli kulkureittien ja pelastusteiden tukkeena, naapurustosta harmiteltiin Seiskalle keväällä 2017.

Naapurit raivoissaan Waltteri Torikan törkytouhuista uudessa kodissa – jätteet lojuivat rapussa!

Mainos
Mainos päättyy

Tuoreesta myynti-ilmoituksesta paljastuu, että Waltteri myllersi tuolloisen remontin yhteydessä koko asunnon lattiasta kattoon. Kalusteiden ja pintojen lisäksi uusiksi meni pohjaratkaisu, kun olohuoneen ja keittokomeron sekä olohuoneen ja makuuhuoneen väliset kevyet väliseinät purettiin.

Oho, Waltteri Torikka hankki 90 000 euron Porschen – kuva!

Waltteri pyytää täysin remontoidusta asunnostaan liki 220 000 euroa. Asunto on heti vapaa, mikä kielisi Waltterin löytäneen itselleen jo uuden kodin.

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan