Uutiset

Muusikko Tommi Läntinen sai odottamattoman puhelun kesken palaverin – ”Mietin, että mitäs tämä universumi nyt oikein minulle lykkää!”

27.06.2020 12:16

Muusikko Tommi Läntisen, 60, kevät on ollut yllätyksiä täynnä. Ensin korona tyhjensi keikkakalenterin, sitten tuli odottamaton puhelinsoitto kesken palaverin.

– Minulle tarjottiin laulettavaksi upeaa Lauri Tähkän säveltämää ja Timo Kiiskisen sanoittamaa Metsäjätti-elokuvan tunnusbiisiä Meidän murusia. Biisi oli todella kova, se meni sisuksiin asti. Mietin, että mitäs tämä universumi nyt oikein minulle lykkää, Tommi hämmästelee.

– Tuntui kuin olisin saanut lahjan. Olen todella kiitollinen. Ei tällainen ihan jokapäiväistä ole.

Miika Nousiaisen romaaniin perustuvassa Metsäjätti- elokuvassa pääosaa näyttelee Jussi Vatanen (vas.).
Miika Nousiaisen romaaniin perustuvassa Metsäjätti- elokuvassa pääosaa näyttelee Jussi Vatanen (vas.).

 

Tommi ei tiedä, miksi juuri hänet valittiin Meidän murusia -kappaleen esittäjäksi. Hän uskoo, että suoraan sydämestään laulaessaan hänen energiansa välittyy kuulijoille.

– Energiani tulee jostakin minua korkeammasta ja isommasta. Oli kappale mikä vain, niin kyllä se laulu tulee aina minun Bermudan kolmiostani. Pää, sydän ja munat, Tommi sanoo hetken mietittyään.

 

 

Teksti:Kirsi Pöllänen
Kuvat:Atte Kajova ja Solar Films
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!