Muusikko Jussi 69 vieraili legendaarisella viskitehtaalla – ”Maistoimme ainakin kymmenestä eri tynnyristä!”

Rumpali Jussi 69 täytti torstaina (11.7.) 47 vuotta. Jussi juhli syntymäpäiväänsä The Riff -rokkiravintolassaan, jonne on tällä viikolla saapunut tynnyrillinen Jack Daniel´s Single Barrel -viskiä.
– Pääsimme taannoin Riffin omistajien kanssa vierailemaan Jack Daniel´sin tehtaalla Tennesseessä. Olin jo aiemmalla visiitilläni kiinnittänyt huomiota seinään, jossa oli kullattuja nimilaattoja, Jussi kertoo.
Yhdessä niistä oli Frank Sinatran nimi, ja Jussille selvisi, että laatat on tehty tehtaalta oman viskitynnyrin ostaneille.

– Sanoin, että meidänkin täytyy ehdottomasti hankkia oma. Maistoimme ainakin kymmenestä eri tynnyristä, ennen kuin löysimme suosikkimme.
Jussin omistama ravintola on suosittu rokkareiden keskuudessa. Suurin osa Tuska-festivaalin bändeistäkin vieraili ravintolassa.
– Juhlimaan saapuivat muun muassa Jenkeissä platinaa myynyt Halestorm- ja festivaalit päättänyt The Hellacopters -yhtyeet.