Uutiset
Katso kuvat!

Muistatko nämä kuvat? Samuli Edelmann kävi täysin pohjalla – taisteli päihdekierteestä takaisin jaloilleen!

07.06.2017 09:15

Tänä päivänä viihteen monilahjakkuus Samuli Edelmann elää raitista ja seesteistä elämää, ja harva edes muistaa, kuinka raju hänen syöksykierteensä oli vuosituhannen vaihteessa. 

Samuli nousi 1990-luvun alussa salamannopeasti yhdeksi Suomen suosituimmista miesartisteista, kun hänen Peggy-kappaleestaan tuli hitti vuonna 1991. Räjähdysmäisesti alkanut julkisuus toi mukanaan myös salakavalasti iskeneen päihdeongelman, joka vei Samulia koko 90-luvun. Hänen railakas juhlimisensa päätyi usein lööppeihin. Muun muassa silloin, kun hän hyppäsi tai tippui humalassa ruotsinlaivalta keskellä Suomenlahtea vuonna 1995.

– Minusta tuli aikoinaan superjulkkis kertaheitolla. Jo ensimmäisen keikan jälkeen tytöt alkoivat juosta perässäni, ja sehän tuntui hienolta. Alkoholi tuli pikkuhiljaa mukaan kuvioihin. Keikan jälkeen oli pakko saada viinaa, muuten ei uni tullut, Samuli kuvaili Seiskalle vuonna 2000.

"Kuljen pimeää polkua"

Pohjakosketuksen Samuli teki vuosituhannen vaihteessa. Seiskalle vuonna 1999 Espanjan Aurinkorannikolla antamassaan tilityksessään hän paljasti olevansa pimeällä polulla ja harkinneensa itsemurhaa.

Samuli Edelmann

– Yhtenä päivänä ajattelin, että tapan itseni. Mutta elämä on sittenkin niin suuri lahja, että siitä täytyy taistella. Kuljen pimeää polkua, mutta uskon, että sen päässä varmasti sarastaa aamu.  En vain tiedä, kuinka pitkä matka minulla sinne on, Samuli avautui Seiskalle tuolloin.

Pakeni kohua Espanjaan

Alkuvuonna 1999 Samuli oli paennut Aurinkorannikolle Alibi-lehden uutisointia, jossa hänen nimensä nostettiin syyttä esiin helsinkiläisten julkkisten huumeiden ja maksullisten naisten käytöstä kertovan kohujutun yhteydessä. 

– En ole voinut liikkua Suomessa enää missään. Tuntemattomat vastaantulijat kuiskivat, että tuossa se huumeiden ja huorien käyttäjä kävelee. Jutussa oli minun kuvani, ja seuraava otsikko kuului jotenkin niin, että huumeruiskuja ravintoloiden vessoissa. En ole pystynyt viikkoon syömään mitään. Henkiset kivut ovat niin suuret, Samuli kertoi.

Samuli Edelmann

Alibi joutui vähän myöhemmin maksamaan Samulille poikkeukselliset korvaukset sekä rahana että markkinointiyhteistyönä perättömästä kytkennästä huumejuttuun. Kohut ja raju alkoholikierre olivat kuitenkin vieneet kansansuosikin mielenterveyden katkeamisen partaalle. 

– Hänen puheensa on katkonaista. Maallikkokin näkee heti, ettei tämä mies ole terve, Seiskan tuolloinen toimittaja, nykyinen päätoimittaja Joni Soila kuvaili Samulia jutussa.

Samuli Edelmann

Viina vei sairaalaan

Samuli kuitenkin nosti itsensä pohjalta. Viimeisen haastattelunsa ennen täyttä raitistumistaan Samuli antoi Seiskalle alkukesästä 2000.

– Voin sanoa, että meno karkasi käsistä jo 80- ja 90-lukujen vaihteessa, jolloin olin nuori, juuri teatterikoulusta valmistunut, Samuli avautui Seiskalle tuolloin. 

Häjyt-elokuvan kuvausten aikana vuonna 1998 Samuli joutui sairaalaan yritettyään katkaista juomistaan Antabus-kapselilla ja sorruttuaan juomaan siitä huolimatta.

– Muistan, kuinka naislääkäri sairaalassa kysyi, onko häjy olo, Samuli naurahti.

Samuli Edelmann ja vaimo
Samulin vaimo Laura Tuomarila seisoi miehensä rinnalla kaikkein vaikeimpina aikoina.

Nousi pohjalta

Häjyjen ensi-illan jälkeen tammikuussa 1999 Samuli hakeutui ensimmäisen kerran hoitoon, josta alkoi taistelu takaisin jaloilleen pääsystä pohjakosketuksen jälkeen.

– En kuitenkaan ole päässyt lopullisesti eroon päihteistä enkä uskalla luvata koskaan pääsevänikään. Takapakkia on aina välillä tullut otettua, hän totesi tuolloin.

Vähän tuon haastattelun jälkeen Samuli kuitenkin raitistui täysin. Vain elämää -ohjelmassa hän kertoi raitistuneensa vuonna 2001 julkaistun Kaikki tahtoo -levyn tekemisen aikana. 

– Tuo levy oli mukana elämäni isoimmassa käännekohdassa. Silloin raitistuin ja pääsin eroon alkoholista, hän totesi.

Samuli Edelmann

Tämän päivän Samulin olemus huokuu rankkojen vuosien tuomaa kokemusta ja viisautta, vaikka ulkomuodoltaan hän näyttää jopa nuoremmalta kuin vuosituhannen vaihteessa otetuissa kuvissa.
 

Teksti:Sami Sinokki
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!