Miss Suomi -finaalissa säväyttäneen uhkean Essi Unkurin, 19, povi puhuttaa: Olen ylpeä kurveistani – kuvat!

19-vuotias Essi Unkuri äänestettiin yleisön suosikiksi.
Mainos
Mainos päättyy

Toissa sunnuntaina (1.10.) huipentunut Miss Suomi -finaali päätti samalla pitkän, noin puolivuotisen missiturneen. Valtakunnan 20 kauneinta semifinalistia valittiin jo toukokuussa, ja myöhemmin joukosta seuloutui 10 finalistia.

Heistä puhutuin ja myös erilaisissa yleisöäänestyksissä suosituin oli 19-vuotias Essi Unkuri. Näyttävä vaasalaisblondi lähti ennakkosuosikkina finaaliin, josta tuli kuitenkin tummaverikköjen juhlaa. Uudeksi Miss Suomeksi kruunattiin Michaela Söderholm ja ensimmäisen perintöprinsessaksi niin ikään brunetti Adriana Gerxhalija.

Yleisön suosikiksi äänestetty 171-senttinen Essi joutui siis taipumaan 177-senttiselle Michaelalle. Pituuden lisäksi käynnistyivät spekulaatiot siitä, mahtoiko kurvikas Essi olla liian uhkea uudeksi Miss Suomeksi.

Mainos
Mainos päättyy

Niin tai näin, Essi kertoo kyllä panneensa merkille, että hänen rintavarustuksensa noteerattiin monissa nettikommenteissa missikiertueen ja mediarumban aikana.

– Se oli hieman huvittavaa, mutta minkäs minä sille voin, hän naurahtaa Seiskalle.

– Olen tietenkin ylpeä kurveistani ja olen tyytyväinen itsestäni juuri sellaisena kuin olen.

Ja juuri tällaiselta Essi näyttää, kuten kaunottaren oheisista Instagram-kuvista käy ilmi:

 

⚡️⚡️: @nadihammouda Hiukset: @teuvoloman Meikki: @jere_sivonen Alusvaatteet: @changesuomi Korut: @glittersuomi

Henkilön ℭssⅰ ℧nkuri (@essiunkuri) jakama julkaisu

Mainos
Mainos päättyy

Lue lisää Essistä tuoreimmasta Seiskasta!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan