Mika Ikonen satsaa nyt hyvinvointiinsa: Toteutin kaikki suuret haaveeni!
Mainos
Mainos päättyy
Laulaja Mika Ikonen julkaisi syyskuussa Kuu ja Maa -pitkäsoiton. Levyn ilmestymisen jälkeen hän on voinut hetken hengähtää.
- Olen nyt vapaaherra. Kokosin noin seitsemän vuotta sitten ”haluan tehdä” -listan, jolla oli muun muassa musikaalin ja levyn tekeminen. Nyt olen toteuttanut kaikki isot haaveeni, joten minulla ei ole tällä hetkellä mihinkään kiire, Mika Ikonen kertoi Seiskalle Kummien keilaustapahtumassa.
Mika on nyt tutustunut itseensä ja satsannut omaan hyvinvointiinsa.
- En kuitenkaan kaipaa elämääni muutosta tällä hetkellä.
Hyvinkäällä asuva Mika nauttii perhe-elämästä puolisonsa ja lastensa kanssa.
Mainos
Mainos päättyy
- Minulla on kolme lasta. Nuorin on 16-vuotias ja vanhin jo 20-vuotias.
Mainos
Mainos päättyy