Maanläheisistä jouluista nauttivalla kohukaunottarella Marika Fingerroosilla, 41, on tapana juhlia intiimisti perheen kesken.
– Jouluaatto alkaa jo edeltävänä iltana, kun aikuiset laittavat lahjat kuusen alle. Lapset pääsevät intoilemaan paketeista heti aamusta, ja odottamaan pukin saapumista jakamaan ne.
Lasten aamutäpinöintiä seuraa yhteinen aamupala. Jos sää on suotuisa, Marika on jo ennen lasten heräämistä käynyt aattoratsastuksella.
Hevosia hemmotellaan ruokkimalla ne heti perheen aamupalan jälkeen.
– Ne saavat hieman ekstraa, kuten porkkanoita ja omenoita, joita ei yleensä voi antaa niille paljoa, Marika paljastaa.
Myös perhe ulkoilee mahdollisuuksien mukaan yhdessä.
– Viime vuoden tapaninpäivänä oli tosin jäätävä lumipyry, mutta kävin silloinkin ratsastamassa.

Hevosten hemmottelun jälkeen aikuiset viimeistelevät jouluruuat ennen saunomista.
Saunassa koko porukka on yhdessä, mutta aikuisten omalla vuorolla laudeohjelma on erilainen.

– Aikuisten joulusaunassa löylyt ovat kovat. Parastahan olisi aina kunnon tervainen savusauna. Joulusaunassa aikuiset nauttivat punaviiniä kohtuudella, mutta nautintoihin kuuluvat myös hunajahieronta ja seksi.
Saunomisen päätteeksi Marikan perheelle maittaa joulupäivällinen. Juhlapöytä täyttyy perinteisistä herkuista, mutta aivan kaikkea ei pöydässä olla tarjolla.
– Meillä joulupöydässä ei tarjota lipeäkalaa, vaikka se voisi perinteeseen kuulakin. Meillä kun siitä ei tykkää kukaan.

Rosollin Marika on kuitenkin joulusärpimiinsä valmistanut, sillä se on erityisesti isovanhempien mieleen.
– Joulu on minulle syömisen juhlaa. Saa ihan luvalla syödä ja ostaa jotain, mitä ei normaalisti hanki. Esimerkiksi hillosipuleita meillä ei tarjota kuin kuin jouluisin.
Vaikka kinkku on Marikan joulupöydässä pääroolissa, on kalatarjontakin laaja.
– Ja lanttulaatikko! Rakastan sitä, eikä sitäkään tule tehtyä muutoin kuin jouluisin, Marika huudahtaa.

Paras asia laajassa ja kattavassa joulupöydässä on Marikalle se, ettei ruokia tarvitse korjata heti pois.
– Juustoja ja kinkkua voi napostella pitkin iltaa. Ihan loistavaa!

Marika Fingerroosin pikkutuhma viikon avaus: päällä pelkkä eroottinen alusasu - katso kuva!
Kahdesti joulun ulkomailla viettänyt Marika arvostaa nykyään joulua kotopuolessa.
– Suomessa syntyneenä ja kasvaneena on vaikea saada kiinni joulutunnelmasta, jos ilma on lämmin.

Toinen ulkomailla vietetty joulu meni aikoinaan pukkia ja lasta odottaessa.
– Ei ollut järkevää järjestää joulua kahdelle aikuiselle, joten lähdimme ulkomaille.
– Kadehdin ihmisiä, jotka asuvat Lapissa ja saavat viettää joulunsa korkeiden nietosten ympäröimänä. Jouluun kuuluu lumi, ja musta joulu tuntuu äärimmäisen ikävälle.
Marika Fingerroos esitteli täydellisiä pakaroitaan – jopa Henna Kalinainen mykistyi: ”No huh!”
Hyvin syömisen ja juomisen päätteeksi lasten into alkaa olla jo käsinkosketeltavaa.
– Yleensä meille tulee pukki joskus neljän maissa päivällä. Näin lapsilla on vielä aikaa leikkiä, eikä ole kiire nukkumaan.

Marika kertoo suhtautumisensa jouluun muuttuneen lasten myötä. Edellinen muutos oli, kun nuorena aikuisena joulun merkitys oli syöksynyt pohjalukemiin omista lapsuusvuosista.
– Lasteni jouluilon kautta elän oman lapsuuteni jouluja uudestaan.
Nuoremmalla Marikan pojista joulun maaginen taika on vielä säilynyt.
– Hän uskoo vielä joulupukkiin ja odottaa pukin kyläilyä innolla. Olen päättänyt, että kun lapsi itse alkaa epäillä pukin aitoutta, kysyn takaisin että mitä itse luulet? En lähde väen vängällä valehtelemaan. Kun lapsi aikanaan tajuaa pukin olevan tarua, niin se on sitten siinä.
Yksi asia Marikan joulussa poikkeaa perinteistä. Possun pakara paistetaan eri tavalla kuin Suomessa on tapana, vaikka sähköuunissa Marikankin perheen kinkku tirisee.
– Siihen kuuluu sinappihuntu ja neilikkaa päälle, ja haluan, että kinkku on hyvännäköinen. Paistotyylin olen oppinut äidiltäni, ja moni vieras on kysynytkin, miten joulukinkusta saa niin mehukkaan.
– Paljastan vain, että yksikään lukemani paisto-ohje ei ole ollut lähelläkään omaani, Marika vinkkaa salaperäisesti.