Maajoukkueen jättänyt Krista Pärmäkoski iski kultasuoneen – teki maastohiihdosta menestysbisneksen!

Maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski, 28, on eittämättä suomalaisen maastohiihdon supertähti, vaikka sitä kirkkainta mitalia ei kansainvälisistä arvokisoista ole toistaiseksi tullutkaan.
Lukuisat olympia- ja MM-mitalit ovat vuosien varrella tuoneet Kristalle mukavasti lompakontäytettä. Hiihtäjän tuoreimmat julkiset verotiedot ovat vuodelta 2017, jolloin hän tienasi huimat 197 000 euroa.
Krista jätti tuolloin ökytuloillaan taakseen kaikki suomalaiset naisurheilijat, muun muassa ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen, jonka ansiot olivat samana vuonna pyöreät 192 000 euroa.
Tulovertailussa Kristalle hävisi 168 500 euron tuloillaan myös Iivo Niskanen.
Puolitoista vuotta sitten Krista ryhtyi yrittäjäksi ja perusti omaa nimeään kantavan osakeyhtiön. Firman toimialana on muun muuassa maastohiihtoon ja sen harjoitteluun liittyvien palveluiden myynti, markkinointi ja konsultointi sekä tuotemerkkien lanseeraaminen ja kannattajatuotteiden myynti.
Ensimmäisen, 19.4.2018 alkaneen ja 30.4.2019 päättyneen tilikauden perusteella maastohiihdolla voi tehdä hyvää bisnestä.

Osakeyhtiön liikevaihto oli 183 478 euroa. Firma käytti rahaa ulkopuolisiin palveluihin 19 180 euroa, mutta palkkakuluja sillä ei ollut lainkaan.
Menestyksekäs ensimmäinen tilikausi jätti Kaisa Pärmäkoski Oy:n viivan alle 149 478 euroa ennen veroja. Verottoman voiton osuudeksi jäi 119 582 euroa, eli pyöreät 10 000 euroa jokaista kalenterikuukautta kohti.
Mojovan voiton puitteissa voi arvioida, että maajoukkueringin jättäneen Kristan rahat riittävät hyvin henkilökohtaisen valmennuksen kustantamiseen omin varoin.