Luksushäät Italiassa A-listan julkkisvierailla - pankkiuralla vaurastuneella Spektillä ja Emelie-vaimolla ei ole pikkurahasta puutetta!

Rap-artisti Spekti (oik. Samuli Huhtala) astui vihille viime viikonloppuna (7.-9.6.) muotisuunnittelijana tunnetun Emelie Bjönbergin kanssa Roomassa, Italiassa.
Kyseessä oliva todelliset luksushäät. Emelie kuuluu porilaiseen teollisuussukuun. Herra Huhtala on puolestaan lukenut itsensä kauppatieteiden maisteriksi, ja tehnyt ennen musiikille omistaumistaan uraa finanssimaailmassa.
Samuli kertoi Pörssisäätiön haastattelussa vuonna 2017, että hän nousi huippupestiin finanssikonserni Nordeassa jo kolmekymppisenä. Päivätyö sijoitusjohtajana vaihtui myöhemmin musiikkiin. Uraliikkeen mahdollisti osaltaan tukeva sijoitussalkku.
Artikkelissa kerrotaan, että kukaan ei tuntisi välttämättä Samulia Spektinä ilman sijoittamista.
- Jos et ole riippuvainen palkasta, pystyt tekemään päätöksiä, jotka maksimoivat onnellisuuttasi. Mietin hetkeä, jolloin lopetin duunit Nordeassa. En tiedä, olisinko uskaltanut tehdä sitä päätöstä, ellei minulla olisi ollut jonkin verran fyrkkaa sijoitettuna, hän tunnustaa artikkelissa.
Aluksi mies sijoitti paljon yksittäisiin osakkeisiin, kun nykyisin hänen salkku on painotettu passiivisiin sijoitustuotteisiin, kuten indeksirahastoihin.
Vuoden 2017 verotietojen mukaan Samulin ansiotulot olivat noin 69 000 euroa ja pääomatulot noin 12 500 euroa. Verotiedot eivät kuitenkaan kerro räppärin varallisuudesta mitään.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Emelien verotiedot vuodelta 2017 kertovat puolestaan mittavista pääomatuloista. HS:n verokoneen tietojen perusteella hän ansaitsi palkkatuloja nolla euroa, mutta pääomatuloa 636 776 euroa.
Vuonna 2003 Emelie oli 66. sijalla parhaiten tienanneiden joukossa, jolloin hänen pääomatulonsa olivat huimat 3,3 miljoonaa euroa.
City-lehden artikkelissa kysyttiin, että kuinka paljon hänen elämäänsä on vaikuttanut se, että hän on rikas?
- Sillä ei ole mitään merkitystä. Mua ei ole kasvatettu uskomaan rahaan.
Pariskunta juhlisti rakkauttaan Roomassa kolme päivää kestävissä karkeloissa. Kyseessä eivät olleet mitkään pikkuhäät, sillä mukaana oli iso joukko Suomen julkkiskermaa.
Instagram-tileillään kuvia häämatkasta julkaisivat ainakin Cheek, Vappu Pimiä, Jekku Berglund, Uniikki, Arman Alizad, Kiira ja Petra Korpi (Wettenranta), Emilia Seppänen, Mikko Leppilampi ja Jasper Pääkkönen.