Lelusalakuljettaja Rami Adham oikeudessa - kiisti syytteet!

Lelusalakuljettajana julkisuuteen noussut Rami Adham vastasi oikeudessa syytteisiin pahoinpitelystä.
Oikeudenkäynti alkoi Helsingin käräjäoikeudessa tänään aamupäivällä. Syyttäjä vaatii Ramille rangaistusta kiristyksen yrityksestä ja pahoinpitelystä. Syyttäjän mukaan Rami oli vaatinut velkarahaa takaisin väkivaltaa käyttäen ja lyönyt asianomistajaa kasvoihin. Asianomistajan vaimo oli Ramille velkaa lisäravinnekaupasta.
Oikeudessa Rami kiisti syytteet kiristyksen yrityksestä ja pahoinpitelystä. Hän myönsi keskustelleensa velallisen kanssa, mutta kiisti käyttäneensä tilanteessa väkivaltaa.
Ramin mukaan hän oli huitaissut asianomistajaa kädellä mutta ei ollut osunut tätä kasvoihin. Hänen mukaansa huitaisu ei liittynyt riitaan velasta. vaan riita oli syntynyt epäasiallisesta käytöksestä.
Rami profiloitui julkisuudessa hyväntekijäksi, kun hän kertoi salakuljettaneensa lapsille leluja Syyrian kriisialueelle ja loukkaantuneen pahasti pommituksissa. Pian kuitenkin selvisi, että Adhamin kertomukset olivat ainakin jossain määrin keksittyjä.
ONKO TÄSSÄ "LELUSALAKULJETTAJA" RAMI ADMININ LAVASTETTU LOUKKAANTUMISKUVA? KATSO!
Adhamilla on jo entuudestaan rikostuomioita.
LELUSALAKULJETTAJAN TAUSTAT: KRP TUTKII JA LÖI BUSSIKUSKIA NYRKILLÄ!