Uutiset

Lapsettomuudesta kärsineiden Rita ja Aki Mannisen kauan kaivattu esikoinen syntyi – tarjottiin sijaiskohtua: ”Tuntuu erikoiselta, että joku voi antaa lapsensa pois”

15.06.2019 11:31

Temptation Island Suomi -rakkausrealityn yksi ikimuistoisimmista pariskunnista ovat juuri esikoisensa saaneet Rita ja Aki Manninen. Avioparin tytär syntyi tänään perjantaina 14. kesäkuuta. 

Lue lisää: Aki ja Rita Mannisen esikoinen syntyi - katso kuva pienestä ihmeestä!

Ritan ja Akin matka vanhemmiksi on ollut pitkä. Pari toivoi lasta pitkään, mutta yrityksistä huolimatta Rita ei tullut raskaaksi. Lapsettomuushoitojen avulla raskaustesti näytti lopulta plussaa viime vuoden puolella. 

rita aki

– Se on monelle kipeä paikka, mutta olemme ottaneet sen linjan, että voimme puhua aiheesta ääneen. Olen itkenyt monet kerrat, että emme saa lasta. Olen kokenut myös joka kuukausi turhautumista, kun raskaustesti on näyttänyt negatiivista, Rita kertoi Seiskalle vielä viime syksynä. 

Rita ja Aki eivät koskaan hävenneet puhua lapsettomuudesta. Sen vuoksi pari sai runsaasti vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta pariskunnilta.  

– Minulle on tarjottu myös sijaiskohtua, johon suhtautuminen oli vaikeaa. Uskon, että saan vielä lapsen oman kehoni kautta. Tuntuu erikoiselta ajatukselta, että joku voi antaa lapsensa pois synnytyksen jälkeen, Rita jatkoi.

 

Teksti:Mariama BAH
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!