Matti Saren lopetti rikollisen uransa.

Kymmeniä miljoonia ryöstöillä tienannut Matti Sarén aikoo lopettaa rikokset: Jugoslavian mafia yritti tappaa minut!

15.11.2017 06:26

Torstaina ilmestyneessä Seiskassa ammattirikollinen Matti Sarén kertoo tarinansa. Mies istuu parhaillaan tuomiota Salon arvokuljetusryöstöstä.

Lue lisää: Miljoonia tienannut ammattirikollinen Matti Sarén teki rikoksia häikäilemättömästi – pamautti arvokuljetusauton kesken työpäivänsä!

Lue lisää: Näin Suomen pankin ryöstö toteutettiin 2007: Suunnitelma kasaan kahdessa viikossa – miljoonasaalis oli pettymys!

Kun Matti marraskuussa 2016 joutui taas vankilaan, se oli viimeinen pisara. Hän päätti, että 30-vuotinen ura ryöstäjänä päättyy.

– Olen jäänyt eläkkeelle ja aloittanut uuden kappaleen elämässäni. Haluan kertoa tarinani, ja siksi olen tekemässä siitä myös kirjaa, Matti kertoo.

Matti on kiistänyt syyllisyytensä Salon arvokuljetusryöstöön.

Väkivalta väsytti

Ammattirikollisen kaksoiselämä oli alkanut vaatia veroansa jo ennen Suomessa tehtyjä rikoksia.

– Elämä on koko ajan vaarallista. Jugoslavian mafia yritti tappaa minut jo 1990-luvulla. Ihmiset stressaavat aina työstään, mutta on vähän erilaista, kun joutuu ammattinsa takia ammutuksi. Silti pitää mennä kotiin, hymyillä tyttöystävälle ja lähteä kusettamaan koiraa.

– Tässä ammatissa on pakko käyttää väkivaltaa, vaikka yrittäisi olla kuinka diplomaattinen. Sekin puoli kävi raskaaksi. Jos ihmiset eivät pelänneet, velkoja ei maksettu.

En ala lampaaksi

Nyt Matti kertoo olevansa vakuuttunut siitä, että rikollinen elämä jää taakse. Keskeisin syy ovat hänen neljä- ja kuusivuotiaat poikansa, jotka tarvitsevat isäänsä.

– Rikoksen hinnasta on tullut liian kova. Siksi olen päättänyt elää rehellisesti. Haluan olla läsnä lasteni elämässä, antaa heille rakkautta ja opettaa rehellisyyttä.

Näillä näkymin Matti vapautuu vankilasta huhtikuussa 2019, mutta tuomio voi vielä muuttua. Asiaa käsitellään vielä korkeimmassa oikeudessa.

– Vaikka aloitan tavallisen elämän, se ei tarkoita, että minusta tulisi lammas. Voin vieläkin olla susi, hän virnistää.

Omatunto puhdas

Matti on tehnyt elämässään paljon pahaa. Ryöstöissä on varastettu muiden ihmisten rahoja ja aiheutettu hengenvaaraa sivullisille. Rikollisessa alakulttuurissa vaikuttavat myös viidakon lait, jotka Matti on oppinut tuntemaan. Silti hän ei pode tunnontuskia.

– Jos potisin, enhän olisi jatkanut työtäni. Totta kai ymmärrän, että pankin työntekijä tai arvokuljetusauton kuski saa teostamme traumoja. Olen kuitenkin ajatellut, että vaara on osa heidänkin ammattiaan. Tässä ei ole mitään henkilökohtaista. Yritin aina käyttää mahdollisimman vähän väkivaltaa.

– Tiesin aina, mikä on oikein, mutta valitsin silti väärin. Säännöt ovat minulle tärkeitä. Autan toisia, avaan oven mummoille ja jos löydä lompakon, palautan sen. Ihmisiä pitää kohdella niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan.

Teksti: Juha Nurmi
Kuvat: Ari Lahti

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!