Kuvat Sauli Niinistön ostamasta piilopirtistä järven rannalla: Upea kesämökki niemen kärjessä – kota ja rantasauna kruunaavat luksuksen!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, 70, hankki marraskuun alussa nimiinsä komean kesähuvilan järvenrannalta Lohjalta, Länsi-Uudeltamaalta. Presidentin kaupoista uutisoi ensin Ilta-Sanomat.
Matkailukäytössä aiemmin palvellutta rantakeidasta kaupattiin 400 000 eurolla syksyllä. Tontti on kooltaan hehtaarin, ja päärakennuksen virkaa hoitaa sataneliöinen hirsihuvila, jonka terassilta avautuu upea järvimaisema.

Sauli Niinistön kesämökkiostos aiheutti pulinaa: Miksi juuri Lohjalle, herra tasavallan presidentti?
Tonttiin kuuluu myös erillinen rantasauna, mikä lienee presidentin mieleen.
– En juurikaan tykkää saunoa kaupunkiasunnossa. Mikään ei voita mökkisaunaa, jossa voi olla vapaasti ja väljästi, Sauli muotoili Sauna-lehden haastattelussa vuonna 2013.
Tiluksilta löytyy valmiina lasten leikkimökki, joka päässee tulevaisuudessa Saulin ja hänen puolisonsa, rouva Jenni Haukion, 41, Aaro-pojan temmellyskentäksi.

Pihalla komeilee myös vierasmaja ja kota, jonka nuotion äärellä Sauli ja Jenni voivat levähtää vaikkapa talven hiihtoretkien jälkeen.

Suomusjärven-kesäparatiisi on virallisesti Saulin ja hänen kahden aikuisen poikansa omistuksessa. Presidentin tiedetään isännöineen tontilla sijaitsevaa vanhaa 30 neliön torppaa, johon kuuluu noin 20 vuotta vanha rantasauna.
Viime vuosien aikana pihapiiri on saanut myös uutta ilmettä, kun rakennusten keskelle on noussut tenniskenttä. Tennis lukeutuu presidentin suosikkilajeihin.
Uuden mökin sijainti mahdollistaa lyhyetkin piipahdukset.
Piilopirtti on matkan varrella, kun presidentti kurvaa Helsingistä kesävirka-asunnolleen Naantalin Kultarantaan. Matkaa pääkaupungista kertyy noin 100 kilometriä, joka taittuu reilussa tunnissa.
Saulin ohella alueella ovat aiemmin viettäneet kesiään presidentit Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari. Molemmat omistavat mökit Karjalohjalla.
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!