Hyppää pääsisältöön
Rikostoimittajat kasasivat Suomen rikoshistorian käänteet yksien kansien väliin. Ääneen pääsevät ne, jotka olivat aitiopaikalla tapahtumahetkellä.

Kultainen vasikka -kirja päästää rikosjengiläisten vaimot ääneen: ”He eivät kysyneet keneltäkään lupaa suostua!”

Toimittajat Janne Huuskonen, 44, ja Mikko Gustafsson, 33, ovat lähestyneet alamaailmaa kiinnostavasta näkökulmasta.

– Olisimme halunneet näyttää jengiläisten elämästä senkin puolen, että voi olla vaikeaa sovittaa yhteen omaa ja jengielämää. Meitä kiinnosti, mitä kaikkea jengiin kuuluminen voi tuoda mukanaan. Hyvässä ja pahassa, rikostoimittaja Janne Huuskonen kertoo.

Toimittajien toive ei toteutunut, sillä jengien jäsenet eivät yksityiselämästään suutaan avanneet. Sen sijaan jengiläisten vaimot suostuivat kertomaan, millaista on elää moottoripyöräjengiin kuuluvan miehen kanssa.

– Vastoin omia ennakkoluulojani naisilla ei ollut mitään estettä puhua asioista, eivätkä he myöskään kysyneet keneltäkään lupaa suostua haastatteluun, Janne selittää.

Toimittaja Janne Huuskonen on toinen Kultainen vasikka -kirjan tekijöistä.
Toimittaja Janne Huuskonen on toinen Kultainen vasikka -kirjan tekijöistä.

 

Lue myös: Huhhuh, Helsingin poliisi löysi Bandidosin ja United Brotherhoodin tiloista hirvittävän läjän huumeita ja aseita – kuvat löydöstä!

Kotietsintä rajana

Kirjassa ääneen pääsee kaksi lähes keski-ikäistä naista, jotka eivät esiinny oikeilla nimillään. Kumpikin on ollut naimisissa moottoripyöräjengiin kuuluvan miehen kanssa.

– Naiset suhtautuivat asiaan hyvin eri tavoin. Toinen tutustui jo nuorena jengiin kuuluvaan mieheen ja koki itsekin saavansa turvaa jengistä. Hän kertoi avoimesti myös joutuneensa poliisin toimenpiteiden kohteeksi miehensä takia, Janne sanoo.

Toinen kirjan naisista tapasi miehensä vasta aikuisena ja itsenäisenä naisena.

– Hän oli korkeakoulutettu, eikä mies hänen näkökulmastaan ollut rikollinen. Jos poliisi olisi tehnyt heille kotietsinnän, nainen olisi kertomansa mukaan eronnut miehestään. Hänen rajansa kulki siinä.

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Mia Jussinniemi
Kuvat:
Seiskan arkisto ja Mia Jussinniemi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!