Kommentti: Väärä voitti Miss Helsinki -kisan - ja missiorganisaatio teki absurdin päätöksen pahoinpitelykohussa!

Ei vuotta ilman kohuja ja draamaa.
Martina Aitolehden luotsaama Miss Helsinki -kilpailu huipentui tämän vuoden osalta lauantaina järjestettyyn finaaliin, ja tämä vuosi toisti edeltäjiensä kaavaa. Dramaattisia käänteitä ja uutisia nähtiin runsaasti jo ennen kuin Janna-Juulia Vuorela oli kruunattu voittajaksi.
Esimerkiksi syyskuussa kilpailu nousi otsikoihin, kun Miss Helsinki -finalistit poseerasivat kuvissa sulkapäähineissä. Suomen Saamelaisnuoret ry järkyttyi kuvista ja syytti organisaatiota kulttuurisesta appropriaatiosta ja aiheesta nousi kohu, joka sai vielä hyvin monisyisiä jatkokohujakin, joihin sekaantui muun muassa Ylen toimittaja Sanna Ukkola.
KATSO: Miss Helsinki -finalisit kohun synnyttäneissä sulkapäähinekuvissa
Lokakuussa kilpailun sai dramaattisen käänteen, kun yksi kisan yhdeksästä finalistista jättäytyi kisasta pois omasta tahdostaan. Numerolla 4 kilpaillut Ida-Sofia Rissanen ilmoitti jäävänsä kisasta pois, koska hän oli saanut opiskelupaikan, minkä ansiosta hän viettää runsaasti aikaa ulkomailla.
Viime viikolla, vain kaksi päivää ennen finaalia, kohu nousi puolestaan finalisti Kamilla Gizulewskan vuonna 2013 saamasta pahoinpitelytuomiosta.
Uutinen tuomiosta järkytti missiorganisaatiota ja Kamillan jatko kisassa oli epäselvää aina perjantaihin saakka.

Miss Helsinki -organisaatio ja Martina Aitolehti asettuivat kohusta ja järkytyksestä huolimatta Kamillan tueksi ja toivoivat Kamillan jatkavan kilpailussa loppuun saakka, vaikka Kamilla oli saanut tuomion.
- Se on kaksipiippuinen juttu. Kamilla on ollut alaikäinen pahoinpitelyn tapahtuessa ja tuomiosta on jo paljon aikaa. Ymmärrän, että hän on halunnut periaatteessa unohtaa koko asian, Martina muotoili Seiskalle viime torstaina kysyttäessä Kamillan jatkamisesta kisassa.
- Olemme pallotelleet erilaisia vaihtoehtoja, mutta mitään päätöstä emme ole tehneet. Emme halua hätiköidä, vaan ajatuksemme ovat tällä hetkellä Kamillan jaksamisessa, Martina kertoi.
Kamilla sen sijaan halusi jättäytyä kisasta pois ja lopulta hän teki perjantaina päätöksen luopua finaalipaikasta, vaikka missiorganisaatio olikin toista mieltä.
- En nouse lavalle huomisessa Miss Helsinki -finaalissa enkä siten osallistu finaaliin. Tämä päätös pitää, Kamilla ilmoitti perjantaina puhelimitse.
Mutta vaikka Kamilla jäi finaalista pois, oli tilanne hyvin absurdi, kun sitä peilaa vajaan kahden vuoden takaisiin tapahtumiin.
Tuolloin miesystävänsä pahoinpitelemäksi pian finaalin jälkeen joutunut tuore Miss Helsinki 2016 Jessica Ruokola joutui vastentahtoisesti luopumaan kruunustaan. Missiorganisaation päätöksen taustasyynä oli Jessican kokema pahoinpitely, jota puitiin oikeudessa useaan otteeseen.
Nyt Miss Helsinki -organisaatio sen sijaan asettui pahoinpitelystä tuomitun finalistin tueksi, ja jopa yritti suostutella Kamilla Gizulewskan finaalilavalle vastoin hänen omaa tahtoaan.
Johtopäätös on siis selvä: pahoinpitelyn uhri ei voi eikä saa olla Miss Helsinki, mutta pahoinpitelystä tuomittu henkilö saa tavoitella Miss Helsinki -titteliä ja voi jopa voittaa sen.

Kun tapahtumaketjuun liittää vielä Miss Helsinki -kisan järjestäjän Martina Aitolehden saamat syytteet kahdesta pahoinpitelystä liittyen käsirysyyn viime kesänä Helsingin Blockfest: the Weeknd -festivaalin vip-tiloissa, voi Miss Helsinki -organisaation linjanvetoja pitää hyvällä syyllä hyvin kyseenalaisina, jopa logiikan ja moraalin vastaisina.
Lopulta Miss Helsinki -finaalissa viime lauantaina Kaivohuoneella oli siis mukana enää vain seitsemän finalistia.
Kisan voitti Janna-Juulia Vuorela, mutta oliko hänkään kovin täydellinen valinta Miss Helsingiksi? Mielestäni ei ollut.
LUE: Elovena-kaunotar kruunattiin Miss Helsingiksi!
Janna-Juulian sijaan kilpailun maineen ja tunnettuuden kannalta parempi valinta olisi ollut ensimmäiseksi perintöprinsessaksi jäänyt Jasmin Voutilainen.
Aikanaan Salatut elämät -sarjaan perustuvan Nightmare 2 - Painajainen jatkuu -elokuvan myötä julkisuuteen ponnahtanut Jasmin olisi ollut kisalle täydellinen mannekiini ja hän olisi antanut Miss Helsingille kasvot, joiden avulla kisan maine olisi voinut laajeta huimasti.
Jasmin tunsi julkisuuden ja median metkut jo etukäteen, eikä hän pelkää julkisuutta, päinvastoin. Hän olisi ollut jo valmiiksi kiinnostava hahmo monien eri medioiden kannalta esimerkiksi cocktail-tilaisuuksissa ja siten hän olisi tuonut paljon positiivista julkisuuskuvaa Miss Helsinki -tittelille. Jasmin on myös hyvin kokenut kameran edessä, ja hänen monipuolisuutensa ja kaunis vartalo taipuvat monenlaisiin kuvausteemoihin ja -ideoihin.

Vasta valittuun Janna-Juuliaan verrattuna Jasmin olisi sikälikin sopinut paremmin Miss Helsinki -kruunun kantajaksi, että hänellä on somessa yli kymmenkertainen seuraajamäärä sosiaalisessa mediassa. Jasminilla on esimerkiksi Instagramissa yli 33 000 seuraajaa, kun taas Janna-Juulialla seuraajia on tällä hetkellä (20.11.) vaatimattomat 2 770.
Jotain Jasminin suosiosta kertoo sekin, että hän voitti yleisöäänestyksen ylivoimaisesti, jonka ansiosta hän sai merkittävän edun finaaliin. Mutta sekään ei riittänyt viemään Jasminia voittoon. Kumma juttu.
LUE: Miss Helsinki 2018 yleisöäänestys on päättynyt - tämä kaunotar voitti ylivoimaisesti!
Nähtäväksi jää, mitä iloinen ja supersporttinen Janna-Juulia saa missivuotensa aikana aikaan. Sosiaalisuudesta ja hyvästä asenteesta se ei toki ainakaan jää kiinni. Ja urheilullisena ja avoimena persoonana hänessä on aineksia loistavaksi esikuvaksi nuorille naisille.
Kirjoittaja on Seiskan toimituspäällikkö.